Merry Christmas Bitch: Ihan hirvittävää naiseutta?
Kävin katsomassa jokin aika sitten Tangerinen. Tangerine kertoo seksityöläisinä toimivista transnaisista Sin-Deestä ja Alexandrasta Hollywoodissa, ja siitä, millainen kuvio syntyy, kun Alexandra kertoo Sin-Deen poikaystävän pettäneen Sin-Deetä vankila-aikana. Se on samalla myös yksi parhaita leffoja, joita olen pitkään aikaan nähnyt. Vahva suositus.
Oman näkemykseni mukaan Tangerine on itse asiassa elokuva ystävyydestä, enemmän kuin mistään muusta. Mutta kun katsoin valkokankaalla naisia, jotka korottivat ääntään, huusivat, merry christmas bitch, kiskoivat viholliseksi katsottua naikkosta hiuksista ja marssivat järjettömissä koroissa, mieleen tuli myös jotakin muuta. Sukupuolen johdantokurssi, ensimmäisiä luentoja. Puheenaiheena oli, kuinkas muutenkaan, feminiinisyys ja maskuliinisuus.
Siis drag queenithan representoi ihan hirvittävää naiseutta, siis sellaista, että on pitkät hiukset ja pitkät kynnet ja irtoripset ja keimaillaan ja kauheesti meikkii ja korot ja lyhyet hameet, siis sitäkö se naiseus on? Ei mun tuntemat naiset ole sellaisia!
Lausahdus jäi mieleen. Drag queeneilla ei toki ole varsinaisesti mitään tekemistä Sin-Deen tai Alexandran kanssa, mutta se ei olekaan olennaista. Olennaista on se ihan hirvittäväksi määritelty naiseus, joka sisälsi äärimmilleen viedyn feminiinisyyden, jonkinlaisen stereotypian naisesta. Pitkät hiukset, pitkät kynnet, irtoripset, korot, meikki ja keimailu.
Hätkähdyttävää on, että niiden tuomitseminen tai alaspäin katsominen tuntuu edelleen olevan niin hyväksyttyä, että edes sukupuolentutkimuksen johdantokurssilla kukaan (mukaanlukien minä) ei noussut barrikadeille puolustamaan ihan hirvittävää naiseutta. Sen sijaan muistan kyllä tunteneeni lievää syyllisyyttä siitä, että miten paljon kotonani oli pinkkiä kamaa. Tai irtoripset. Tai korkkareita.
On toki ihan paikallaan pohtia, mistä omat valinnat kertovat. Valitseeko itse aina pinkin meikkipussinsa? Haluaako sitä oikeasti tietynlaisia asioita vai haluaako niitä siksi, että niitä on tottunut haluamaan? Tietynlaiset feminiiset asiat ovat odotettuja. Tietynlainen hömpäksi heittäytyminen. Tietynlainen emotionaalisuus. Pinkkiys, vaaleanpunaisuus, mekot ja meikkileikit. Ja samalla, kun ne asiat ovat tavallaan kulttuurisesti tyrkyllä, ne ovat kuitenkin käsittämättömän halveksittuja. Niitä odotetaan jonkin verran, kohtuudella, ei koskaan liikaa, ei väärissä tilanteissa. Feminiinisyyttä ei saa viedä äärimmäisyyksiin, sitä ei saa liioitella eikä yhdistää vääränlaisiin asioihin. Kaikenlainen överiyteen viittaava on sopimatonta.
Helmikuussa 2016 lähdin esittelemään graduni tutkimussuunnitelmaa. Havahduin peilin edessä: pinkkiä huulikiiltoa, vekkihame ja kukkapanta pistivät epäröimään. Se ei ole look, joka yhdistetään asiantuntijuuteen tai pätevyyteen. Jos haluaa pelata varman päälle ja tulla vakavasti otetuksi, vielä vuonnma 2016 käy mielessä, pitäisikö kiskaista päälle beigeä/mustaa/harmaata/laivastonsinistä ja jättää pinkit hepeneet himaan odottamaan tyttöjen iltoja. Moniko on kuullut joskus jonkun hyväntahtoisesti lausahtavan, miten luonnollisuus on kaunista? Ja kuinka monissa tapauksissa on itsekseen hymissyt kyseisen luonnollisuuden taustalla ollutta työtä, meikiksi tunnistamatonta meikkiä ja ojennukseen aseteltuja hiuksia?
Mielenkiintoisella tavalla käsitys oikeanlaisesta, hillitystä ja kohtuullisesta naiseudesta yhdistyy myös kysymykseen luokasta. Heillä [työväenluokkaisilla naisilla] ei ole makua (säädyttömän lyhyt hame, räikeät hiukset ja kengät), ja he ovat fyysisesti kohtuuttomia (suuri takapuoli) sekä moraalittomia. He eivät tunne häpeää ja he ovat vulgaareja, hedelmällisiä ja vastuuttomia. He eivät tiedä, millä tavoin lapsia kasvatetaan oikein. He ovat kohtuuttoman äänekkäitä ja seksuaalisia, liikkuvat ryhmissä ja herättävät pelkoa. Eipä ole ensimmäinen kerta, että tässä blogissa lainataan Beverley Skeggsiä. Joskus on vain turhaa yrittää ilmaista asiat itse, kun ne on jo kertaalleen kirjoitettu. (..) Työväenluokkaiset naiset on johdonmukaisesti ja toistuvasti yhdistetty ruumiillisten toimistojen alhaisena nähtyyn hallitsemattomuuteen, esimerkiksi ruumiin eritteiden vuotoon ja hillittömään lisääntymiseen, joita käytetään merkitsemään kurin ja itsekontrollin puutetta.
Kuulostaako tutulta? Mitä se olikaan, se hirvittävä naiseus?
Lausahdus sukupuolentutkimuksen johdantokurssilla tuskin oli pahantahtoisuuden ilmaus. Se tuli vilpittömän oloiselta, feministiksi itseään kutsuvalta mieheltä, joka tuskin näki sanoissaan sen suurempaa vallankäyttöä. Mutta jos lauseen taustalla vaikuttavia asenteita ryhtyy pohtimaan, löytää sen ikuisuusongelman: ulkoa päin saneltu, oikeanlainen ja vääränlainen tapa olla olemassa, arvotettu ja halveksittu tyyli toteuttaa sukupuolta. Lähestulkoon mikään ei tässä yhteiskunnassa tunnu oikeuttavan yhtä silmitöntä raivoa ja halveksuntaa kuin hörhelöt ja överiys samassa ruumiissa. Kaipaatko perusteluja? Vilkaise Johanna Tukiaisesta kirjoitettuja juttuja kuluneilta vuosilta, etkä kaipaa enää.
(Lainaukset: Beverley Skeggs: Elävä luokka)