Unennäkijä tulee
Jännä viikko meneillään: maailman paras maanantai, kurja tiistai, ja tänään taas korkeuksista hillittömiin zeniläisyys-harjoituksiin tietotekniikan parissa. Olen tehnyt paljon töitä, pälpättänyt tauotta, jurottanut hiljaa, kastunut sateessa, ostanut kaupassa väsyneenä ihan vääriä asioita, unohtanut työkoneen kotiin ja muistanut asian vasta bussissa, hionut CV:tä, toiminut järjettömässä adrenaliinipiikeissä, tuntenut ylpeyttä, kiukutellut, ostanut ainekset pullataikinaan ja romahtanut sänkyyn katsomaan Downton Abbeya, valvonut liikaa ja nähnyt levottomia unia.
Kaiken hälinän keskellä alkaa jo poltella matkakuume ja kesämekot, joita tänä kesänä tuunataan ja valitaan erityisesti sillä perusteella, että saa kyljen esiin – koska palan halusta esitellä mun tatuointia, jonka kainosti otin kainalon alle, ettei se ois ihan koko ajan esillä. Niin, siinähän ne viime viikkojen kiinnostavimmat asiat taisivatkin tulla höpistyäni kaupassa käymisestä ja telkkarisarjoista: 1) otin tatuoinnin 2) varasin lentoliput Vietnamiin. Kaksi ikuisuusasiaa, joita on jahkailtu jo hyvä tovi.
Tatuoinnin olen halunnut jo pitkään, ja nimenomaan Simbergin Kuoleman, joka kastelee kukkia. Osittain syyt liittyvät lapsuudessa kammoamaani Satakielen Kuolemaan, joka istuu keisarin rinnan päällä. Osittain espoolaiseen kuvataidekouluun ja sen Simberg-teemavuoteen, jolloin käytiin Ateneumin näyttelyssä ja maalattiin eläinversioita Simbergin tauluista. Osittain viime vuoden ajatuksiin kuolemasta ja sen väistämättömyydestä ja lopullisuudesta. Mutta oikeastaan eniten ne liittyvät siihen, miten Marjatta Levanto asian ilmaisee Simbergiä käsittelevässä teoksessa Unennäkijä tulee.
Hugo Simbergin kuolema on sekin omituinen ilmestys maailman kuolemhahmojen kokouksessa. Itse asiassa se on hyvin läheistä sukua piruparalle. Molemmat tarkoittavat enimmäkseen hyvää. Kuolemalle on vain sattunut tehtävä, joka pakostakin aiheuttaa mielipahaa. Kaikilla meillä on taakkamme, Simbergin kuoleman taakkana on aiheuttaa ihmisille surua.
Levanto kirjoittaa kauniisti, ja kaunis on kuvakin. Ja nyt se on vihdoinkin iholla.
