Matkalla, Vietnam
Katumeininkiä Hoi Anissa.
Hoi Anin valot yöllä. (Kuvat: Jaakko Utriainen)
Kappas – Brexit-järkytyspäissäni ja juhannushulinoiden jälkeen näytänkin jääneen vähän varkain kesälomalle niin blogista, sähköpostista kuin kaikesta muustakin. Sosiaalista mediaa käytin kännykällä, ja Facebookin messenger-sovelluksen senkin poistin tarpeettoman tilaa vievänä, kun kuvat alkoivat uhkaavasti täyttää muistin.
Setä Ho Chi Minh on Vietnamissa vahvasti läsnä.
Kierrettiin Vietnamissa rundilla Saigon – Mui Ne – Da Lat – Jungle Beach, Nha Trang – Quy Nhon – Hoi An – Da Nang – Hue – Hanoi – Halong Bay – Sapa, ja käväistiin lopuksi parin päivän visiitillä Bangkokissa, joka toimi kätevimpänä lentovaihtoehtona sekä mentäessä että tultaessa. Paljon, paljon maisemia, minibusseja, skootterimatkoja, pikkuruisilla muovituoleilla nautittuja illallisia, mereneläviä ja jumalaisen hyvää kahvia.
Mui Ne. (Kuva: Jaakko Utriainen)
Elämää rantapummina Jungle Beachilla.
Joutilas matkailija.
Auringonnousun takia kannatti herätä viideltä. Myös niitä kertoja, että itse innostuin kuvaamaan.
Bambuiset bungalowit.
Neljään viikkoon ja Vietnamin kaltaiseen pitkään maahan mahtuu niin erilaisia tunnelmia ja paikkoja, että aina välillä oli vaikeata uskoa meidän lähteneen ihan toisenlaisesta todellisuudesta vasta joitakin tunteja sitten. Siksi matkan typistäminen yhdeksi matkapostaukseksi on ihan mahdotonta. Toistaiseksi on vain ryttyisiä, käsin kirjoitettuja matkapäiväkirjan sivuja, joille olen kirjoittanut niin unista ja ajatuksista kuin näkemistäni paikoista, ja mielikuvia, joita en ole vielä osannut laittaa edes sanoiksi. Mistä kirjoittaisin siis nyt? Siitä, kun vahingossa tilattiin kaksi ravintolan akvaariossa uiskentelevaa hummeria rapujen ja simpukoiden lisäksi, saatiin viereemme kori kylmää olutta ja tehtiin vietnamilaisittain aivan törkeän kallis lasku? Vai matkatoimiston työntekijästä, joka muina naisina kehotti meidät molemmat taakseen istumaan skootteriin, ja seuraavaksi viiletettiinkin ilman kypäriä kaikki kolme Hanoin liikenteessä? Sapan taianomaisista maisemista vuoristossa, jossa pilvet leijailivat puiden lomassa, vai Jungle Beachista, jossa lojuttiin rantapummeina riippumatossa eikä tehty oikeastaan muuta kuin uitiin, syötiin, ja luettiin kirjoja?
Quy Nhon. Ihana, sympaattisen oloinen kaupunki, jossa nukuttiin Airbnb-huoneessa. Hyvät oli näkymät 14:sta kerroksesta!
Innostuin kameran kanssa, tuloksena muun muassa seuraavat kaksi kuvaa.
Temppeli Hoi Anissa.
Vietnamilainen vesinukketeatteri.
Etukäteen vähän kammosin pitkiä bussimatkoja, enkä osannut odottaa, että monet parhaista hetkistä matkalla tapahtuivat juuri niissä väleissä, kun musiikki soi ja maisemat vaihtuivat rannikosta riisipelloiksi ja vuoriston mäntymetsiksi. Toisaalta oli myös hyvä päätös, ettei matkaan ängetty yhtään enemmän kohteita: nytkin monessa paikassa olisi kulunut mielellään pidempäänkin, ja jos joskus matkustan uudestaan Vietnamiin, ainakin Da Lat ja muut vuoristokohteet saavat osakseen enemmän aikaa. Nyt oli pakko tehdä valintoja: koska haluttiin lojua riippumatossa turkoosin meren äärellä ja ajella skootterilla rantareittejä pitkin, ei vuoristoon jäänyt yhtä paljon aikaa. Myös Hanoissa olisin kevyesti viihtynyt pidempäänkin, vaikka 37+ helteet veivät veronsa. Turistimäärästä huolimatta Hoi Anin vanha kaupunki tuntui maagiselta paikalta, kun valot syttyivät ja paperiset kynttilälyhdyt kelluivat joella. Matkan varrella monien parjaama Bangkok yllätti myös positiivisesti: vaikka tuhlattiin siellä rahamme aika lailla viimeistä bahtia myöten, parin päivän kaupunkiloma pilvenpiirtäjineen ja kattoterasseineen tuntui sittenkin juuri oikealta tavalta päättää reissu. Varsinaista inhokkia on vaikea nimetä – vaikka esimerkiksi Da Nang tuntui tylyltä ja siellä vietetty päivä jätti hivenen kylmäksi, pysähtyminen kannatti jo yksistään marmorivuorten ja öisten valojen takia. Mui Ne puolestaan oli hyvin perus rantakohde, mutta siellä ajeltiin päivä skootterilla ja löydettiin ehkä reissun täydellisin ranta, sekä syötiin ihania nuotiolla grillattuja simpukoita rannalla.
Alun perin olin ajatellut käyttää kesän gradun tekemiseen, ja muutaman kerran tunsin epämääräistä lintsarin syyllisyyttä siitä, että oikeastaan olisi pitänyt hengata heinäkuu Foucaultin ja opetussuunnitelmien parissa. Silti en kyllä kadu yhtään, että päätin toisin, ja täytin rinkan tyystin toisenlaisilla kirjoilla ja toiveilla. Sysäsin syrjään koko homman, ja jätin muhimaan. Jo nyt tuntuu siltä, että sen pariin on malttamaton palaamaan. Sekin lienee ihan hyvä merkki: toisin kuin joskus aiemmin, tällä reissulla en kertaakaan todennut, etten haluaisi palata kotiin, että on kamalaa mennä Suomeen. On asioita, joihin haluaa palata; on arki, jossa on ikävöitävää. Ei siis vituttanut, vaikka viimeisenä päivänä tirautinkin muutaman hätääntyneen kyyneleen siis mä oisin halunnut nähä ja tehä viel niin paljon kaikkee. Helsinki-Vantaalla hymyilytti jo, puhumattakaan nyt siitä, miltä tuntui tulla kotiin, istua omalle parvekkeelle ja nukahtaa illalla omaan sänkyyn.
Tämä ei kyllä voi valaistuksen suunnittelijalta olla vahinko.
Marmorivuorilla. (Kuvat: Jaakko Utriainen)
Klassinen muovituolipaikka, muistaakseni Huessa. (Kuvat: Jaakko Utriainen)
Asteen verran räytynyt matkailija Huen keisarillisessa kaupungissa.
Sitten saavuttiin Hanoihin. Rankkasade yllätti, toiset jäivät ulos kuvaamaan sitä, toiset pakenivat kahvilaan…
Hoan Kiem Lake.
Bia hoi!
Halong Bayn maisemat oli juuri niin huikeita kuin kuvat antoivat odottaa. Ei ihme, että risteily tuntui olevan kaikille matkailijoille must-juttu Vietnamissa.
Kelluvat kylät.
Sapan vuoristo.
Maaginen fiilis. (Kuva: minä ite!)
Voittajafiilis näköalatornin huipulla.
Saavuttiin Bangkokiin.
Kattoterassilla.
Näkymät Bangkokissa kattoterassilta. (Kuvat: Jaakko Utriainen)