Kaikenlaista täs
On aika ristiriitainen kesä. Ei helppo, sen kai tietänevät kaikki tällä hetkellä. On tosia hyviä iltoja, sitten on unia ja äkillisesti vihlaisevia tajuamisia ja sitä, kun hetkeksi unohtaa ja sitten muistaa. On Lintsin kalliot, ilmainen vuoristorata, sitten on CMX:n laulut ja ammottava aukko.
Eilen tanssittiin jälleen häitä, kiivettiin kylmässä kesäillassa Villa Elfvikin lintutorniin ja loppuillasta biletettiin olarilaista räppiä Bada Bingissä. Lähdettiin niin myöhässä, ettei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin hylätä bussit ja sulloa kampaus moottoripyöräkypärän alle, rytätä käsilaukku kainaloon, pitää helmoista kiinni ja toivoa parasta, kun huristeltiin prätkällä Espooseen. Edellisenä viikonloppuna muistin pitkästä aikaa, miltä tuntuu hukata sanat ja tyytyä piirtämään. Jäljensin Hugo Simbergin Kuoleman puutarhaa, ja tajusin, miten paljon olen kaivannut piirtämistä ja maalaamista. Lontooseen ei tullut mieleenkään ottaa mukaan välineitä (”Enhän mä niitä kuitenkaan niin usein käytä”), enkä paikan päälläkään sellaisia ostanut – mutta nyt niiden pariin oli rauhoittavaa palata. Kaikille fiiliksille ei vain löydä sanoja, lauseet tuntuvat jäykiltä tai teennäisiltä. Kuoleman puutarha on ollut mulle tärkeä kuva jo niin monta vuotta, että sen pariin palaaminen tuntuu lohdulliselta. Olen jo monta vuotta puhunut, että ottaisin tatuoinnin, jossa Kuolema kastelee kukkia vihreällä kastelukannulla. Toivottavasti sen saisi nyt aikaiseksi. Vaikka mustahuppuisessa luurangossa kiteytyvät pahimmat lapsuuden pelot ja painajaiset, Simbergin Kuolema on inhimillinen, arkipäiväinen olento – se tanssittaa tyttöjä laiturilla, hoitaa puutarhaa, tekee velvollisuutensa. Jos jonkin kuvan haluan pysyvästi iholleni, Simbergin Kuolema olisi se kuva. Niitä ankkureita, merihevosia ja muita merimiestatskoja ehdin harkita sitten myöhemminkin.
Onhan täs kaikenlaista. Olen sanonut viime aikoina niin aika usein, kun joku kysyy kuulumisia. Se tuntuu korrektimmalta kuin sanoa, että paskaaks tässä. Toisaalta se on myös kuvaavampi: kuten sanottu, on niitä hyviäkin hetkiä. Kaikenlaista pitää sisällään sen kaiken.
Kuvat: Jaakko Utriainen