Kaksoisagentti

Olen saavuttanut elämässäni pisteen, jossa toisinaan tunnen itseni kaksoisagentiksi.
  Ei se mitään. Ehkä se on vahvuus.

Olen tuijottanut ruskaa tällä viikolla Virroilla, Espoossa, Helsingissä ja Tampereella. Virroilla usva leijui aamulla järven päällä ja keskusteluista sikisi uusia ajatuksia niin että päässä kuhisi. Espoossa kävelin Tapiolasta Niittykumpuun ja ihmettelin, miten tuttua kaikki on edelleen, ja silti se on jo muuttunutta, mittasuhteet eivät ole enää samoja. Helsingissä, no, niin, välillä on käytävä kotona ja nukuttava liian vähän ja syötävä pitsaa niin paljon, että alkaa itsekin muistuttaa sellaista (ja tässä ei nyt puhuta mistään omin pikku kätösin väännetystä gourmet-pitsasta, vaan pakastealtaasta ongituista läpysköistä ja Sturenkadulta tilatusta fetapitsasta). Tampereelle lähdin aamulla ja päässä soi tauotta laulu, miten junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan. Unohdin lompakon kotiin, hengitin jälleen vähän turhan kiivaasti, rauhotuin, sain lainarahat lounaaseen ja hyvää seuraa. Matkalla takaisin napsin särkylääkkeitä kuin karkkia, että osaisin laskea hartiat hetkeksi.

  Hyvä viikko, mutta voi luoja sentään, että ihminen voi sännätä paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.

Kaksoisagenttiajatuksia ja katkonaisia unia.

Viikonloppuna lähden keskelle metsää, menen saunaan ja laitan puhelimen kiinni.