Lomalla viimeinkin

Kulunut viikko on ollut aika.. Miten sen nyt sanoisi. Raskas. Termin viimeinen viikko ennen kuukauden pääsiäislomaa, artikkeliesittelyineen ja paineineen. Stressi ja pettymykset ja kerätty turhautuminen, ja se, että hetkittäin on hankala olla tuntematta uskon puutetta. Itseen tai muuhun maailmaan.

Kuluneen viikon aikana olen monta kertaa joutunut läimimään itseään henkisesti poskille ja ryhdistäytymään. Olen hemmotellut itseäni ostamalla Lidlistä kukkia, suklaata ja punaviiniä (kyllä, olen ostanut viiniä ruokakaupassa hetken mielijohteesta, ihan vaan siksi, että seisoin kauppajonossa ja ne viinit nyt vain sattuivat olemaan siinä – turmiolla ollaan siis). Olen soittanut räkäistä punkkia ja paiskonut tavaroita. Olen puhkunut salilla, ja olen tajunnut, että on aika puhdistavaa kerrankin reagoida pettymyksiin muutenkin kuin syyttämällä itseään.

En ole varma, mikä edellisistä selviytymisstrategioista on ollut kaikista paras. Mutta eilen istuin syömässä lounasta kampuksella puistossa ja aurinko lämmitti niin että oli suorastaan kuuma. Ja jossakin siinä lounaan lomassa tajusin: mitä väliä. Mitä väliä on niillä ajoittaisilla pettymyksillä, jos voi syödä lounaaksi lohisalaattia ja kokista puistossa, on kakskytviis ja aurinko paahtaa. Loma on edessä, ja moneen kuukauteen kukaan ei voi pakottaa mua laittamaan herätyskelloa soimaan kuudelta.

Esseet ja tentit ovat vielä edessä, toki, mutta jos ensin mainitut sisältävät pääosin mies- ja naiskuvien analysoimista vanhassa neuvostoelokuvassa Moskova ei usko kyyneliin ja queer-teorian soveltamista historiantutkimuksessa, niin paha siitäkään on suurta tuskaa ottaa. Mun päässä ainakin sinnikkäästi siintää kuva, jossa lojun aurinkolasit päässä puistossa tai Brightonin rannalla kirjapinon ja viltin kanssa ja syön karkkia. Se on hyvä kuva se. 

Ehkä, ihan vaan ehkä, välillä on hyvä myös ottaa riskejä ja nähdä niiden realisoituminen. Joka kerta ei voi suorittaa yhtä hyvin kuin haluaisi. Joskus pitää hävitä kotikentällä. Ja yhtä lailla se positiivinen palaute tulee välillä yllättävistä jutuista, yllättävältä taholta. Ja välillä on siistiä löytää suomi-punkin parhaat helmet uudestaan. 

Olis edes hauskaa elämästä puolet
eihän täällä menesty ku kokoomusnuoret
joka päivä kusipäiden perseitä kun nuolet
elämä on huora, sitten sinä kuolet

(Kakkahätä-77: Elämä on huora)

https://www.youtube.com/watch?v=t_V2wZ0PHfI