Ei ole kirjaa, joka osuvammin sopisi luettavaksi Roihuvuoren kirsikkapuistossa näinä päivinä, kuin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Olen kertaalleen viime kesänä jo ahminut sen läpi, mutta puolivahingossa aloitin uudestaan. Ja totesin taas, etteivät useimmat kirjat menetä mitään ensimmäisellä lukukerralla. 

Tunnen aina jonkinlaista pientä syyllisyyttä, kun luen samoja kirjoja uudestaan, katson samoja elokuvia ja katson vanhoja sarjoja jaksamatta aloittaa uusia (niin usein etten kehtaa edes tunnustaa). Kyse voi olla tietysti siitä, että olen harvinaisen laiska tai hidas sisäistämään enkä siksi väsy – tai sitten joihinkin tunnelmiin haluaa palata. Kun kirjan on lukenut jo, ei ole kiire loppuun, ei tarvitse tietää, mitä sitten tapahtuu, vaan voi keskittyä fiilistelemään sanoja ja kuvauksia sellaisenaan. Kun tietää, mitä tunnelmia kaipaa, osaa palata niihin ja valita kirjahyllystä oikeat arvailematta; tietää, minkä kirjan haluaa mukaansa mökkireissulle ja minkä lentokoneeseen, mitä voi lukea keskikesällä ja mitä taas talvella; miten väärältä tuntuu lukea vääränlaisia kuvauksia ympäristössä, johon kuuluvat ihan toisenlaiset tarinat. Utöseen otin mukaan teoriakirjallisuutta, jossa puhuttiin arvon kiinnittymisestä, kertymisestä, institutionalisoitumisesta ja katoamisesta vaihdon prosesseissa – jotenkin siinä aaltojen keskellä, villasukat jalassa, tuntikausien päässä mantereelta, se tuntui hyvin absurdilta. Lontoossa en pystynyt edes ajattelemaan lukevani mukaan rahtaamani Naisen tie -kirjaa, jossa kirjoitetaan L. Onervasta, Helsingistä ja Keisarillisesta Aleksanterin Yliopistosta. Toisinaan yhdistelmät eivät mene yksi yhteen: Foucaultin Seksuaalisuuden historia toimi yllättävän hyvin auringon paahteen, bikineiden ja mökkireissun kanssa. Toiset yhdistelmät eivät taas ikinä yllätä – vuodesta toiseen otan mukaan Gåsgrundiin Muumipappa ja meri -kirjan tai Tove Janssonin novellikokoelman Viesti. Pitääkin varmaan alkaa etsiä sopivaa matkalukemista Vietnamiin (vinkkejä vastaanotetaan!).

Ei liene ihme, että kirsikankukkien alla Kankimäen kirja tuntui vähän niin kuin kotinsa löytäneeltä. Kiusallisia asioita: Mies jota rakastaa tulee humalaan ja alkaa toistaa itseään. Asioita joista tulee likainen olo: Kaikista haalistuneista vaatteista tulee likainen olo, varsinkin kiiltävän värisistä. Asioita joita ei voi verrata: Kun on lakannut rakastamasta jotakuta, tuntuu kuin hänestä olisi tullut toinen ihminen, vaikka hän on edelleen se sama. Jos ei voi matkustaa juuri nyt ja tässä Kiotoon, on ehkä toiseksi parasta istua Roihuvuoressa ja nauraa vahingossa ääneen listoille, joiden havainnot tuntuvat paikkansapitäviltä yli tuhannen vuoden jälkeenkin.