Se on nyt virallista. Mun yhden viikon urakka kahden kurssiesseen parissa on OHI. Sen seurauksena olen suonut itselleni täysin irrationaalisen vapaapäivän ja vaeltanut euforisen hyvän olon vallassa ympäri Lontoota. Olen pukeutunut joillakin muillakin kriteereillä kuin sillä, mikä muistuttaa mukavuustasoltaan eniten flanellipyjamaa (yleensä farkut ja t-paita, jossa alaston Kate Moss vetää röökiä). Laitoin jopa ripsiväriä. Jestas. 

Tällaisina päivinä ajattelen aina, että oikeastaan hulluissa aikataulujärjestelyissä on joskus puolensa: urakan valmiiksi saamisesta tulee ihan mielettömän hyvä fiilis. Sitä paitsi loppujen lopuksi, vaikka jouduin luopumaan vapaasta viikonlopusta, yötöiksi en vetänyt vieläkään. Jotain hyvää siis siinäkin aikataulussa oli – mun funktionaalinen aivotoiminta kun tuntuu loppuvan opiskelujen kanssa viimeistään kymmenen maissa.

Ja voi miten siistiä oli lähteä kaupungille laukun, ei täyteen sullotun repun kanssa.

Tein kaikki ne jutut, mitä olen kuluneen viikon aikana kaihonnut. Kävin Borough Marketin tienoilla, kävin Thamesia pitkin. Söin kasvisburritoa meksikolaiskojussa, joka tekee aivan jumalaisen hyvää guacamolea. Otin valokuvia viereisestä skeittimestasta. Westminsteriltä kävelin Hyde Parkiin, otin metron South Kensingtoniin ja kävin Victoria & Albert -museon kuudennessa kerroksessa, jonka Annamari Sipilä nimesi Hesarissa viikonloppuna lempipaikakseen. Piti paikkansa, siellä oli rauhallista. Oli vähän yllättävää, että kaikista eniten innostuin nyky-keramiikasta ja André Dubreuilin tuolista. Lasiosasto näytti makealta, mutta sen ja arkkitehtuurin lupasin säästää siihen, etten ole yksin liikenteessä.

Lontoossa on siistiä on se, että sitä on niin loputtomasti. Istumalla vartin suuntaan tai toiseen metrossa pääsee sisälle ihan erilaisiin kaupunkeihin. Esimerkiksi Hyde Parkin ja South Kensingtonin suunnalle mennessä musta tuntuu aina vähän kuin lähtisin yllättävälle lomalle: siellä on museoalue, Harrodsin kaikki kreisit ylellisyydet, Ladureen leivokset, valkoiset talot ja kalliit autot. Se on ihan täysin erilainen maailma, kun mitä kotikulmilla näkee. Eipä sillä, en vaihtaisi. Vaikka kiireisinä aamuina matka tuntuu turhauttavalta, olen oikeasti tosi tyytyväinen, että päädyttiin tänne – näitä kulmia ei välttämättä olisi muuten tullut nähtyä. Sunnuntaikävelyt, lenkkeily River Lealla, Stoke Newingtonin second hand -kaupat ja Dalstonin kahvila- ja baaritarjonta tekee näistä huudeista tosi viihtyisät – ja kotoisat. Luulen, että viihdyn paremmin täällä, kuin olisin viihtynyt siellä toisella puolella. Mutta silti on kiva tietää, että sekin Lontoo on siellä koko ajan. Ja vain yhden metromatkan päässä.