Vierivä kivi ei todellakaan sammaloidu, se ei ehdi

Tänään on jo tiistai, kai :D, mutta minä mietin vielä viikonloppua. Tiedättekö, kun tärkeän ihmisen kanssa menee sukset ristiin? Sitä riisutaan siinä paikassa sukset jaloista, hakataan ne rikki kuin rokkarit kitaransa, viskataan lähimpään kuuseen ja lähdetään tarpomaan monot jaloissa latuja vastakkaisiin suuntiin. Monot painaa ja se tarpominen on raskasta. 

Se alkaa käymään niin raskaaksi, että sitä miettii, oliko se sen arvoista. Sitä miettii, ettei ne sukset yksikseen ristiin mene. Eikä se vika ole niissä suksissa vaan niissä, jotka niillä suksilla hiihtää. Sitä menee kotiin ja katsoo peiliin. Sitä haluaa vaihtaa kevyempiin kenkiin ja tarpoa sen saman ladun takaisin siihen puolimatkaan, jossa se tärkeä ihminen onkin ollut jo odottamassa. 

Vietin juuri kokonaisen viikonlopun tällaisen ihmisen kanssa. Sitä itkettiin, sitä naurettiin. Sitä sovittiin. Ehkä tässä menee hetki ja toinenkin, että ne kivet hampaankolosta poistuvat kokonaan, mutta se nyt voi johtua ihan siitäkin, että unohtui siinä viikonlopun vietossa pestä ne hampaatkin. Hupsista. 

Mutta yksi kivi vierähti syämeltä. Yksi. Tietäisittepä, kuinka monta niitä siellä vielä on ja mikä painolasti on hartioillani. Mutta yksi ISO kivi on nyt sieltä poissa. 

Vierivä kivi ei sammaloidu. Pidetään se liikkeessä.