Kohti ääretöntä ja sen yli
Vuosi loppuu, toinen alkaa. Yöllä se ilmeisesti tapahtuu. Päättelen tuosta viilenevästä kuoharipullosta. Nakeista ja perunasalaatista jääkaapissa ja niiden kylkeen ostetusta punaviinistä. Joka on kyllä jo juotu. Hups.
Pitäisikö tässä nyt muistella vanhoja ja kulunutta vuotta vai toivoa, mitä ensi vuosi tuo tullessaan? Mä muistan vaan ne kaikki valvotut itkuiset yöt, aamuiset painajaiset, unihalvaukset, Aamuvuoroputket, jotka menin samoilla silmillä ja silti rakastin sitä työtä. Väsytti, oksetti, oli paha olla, mutta en mä halunnut sitä asiakkaille näyttää. Mä halusin, että jokainen asiakas on hyvän palvelun arvoinen.
Muistan unettomuudesta muutakin kuin ainaisen väsymyksen. Sen, miten kömpelöksi se minut teki, kuinka tyhmäksi se minut teki, miten se vei mun muistikapasiteetista vähintään puolet. Mutta tämän saman stoorin olisi voinut kirjoittaa jo monen vuoden lopuksi. Sitä mun elämä on.
Sitten iloisempiin. Toka hääpäivä heinäkuussa ja yhdessä vieläkin! Oskari aloitti peruskoulun. Ekaluokkalainen jo! Muutamassa kuukaudessa kasvanut niin paljon, että menee kohta minusta ohi. Minä kun olen tällainen tappijalkainen kääpiö. Eilen kokeilin tuon muksun uusia kuomia ja ne meni mulle helposti, vaikka oli villasukat jaloissa. Huh!
Tuossa kerran etsittiin muksun villasukkia hirveällä tarmolla ja omaan tapaani raivolla. Sitten välähti. Ne ovat minun jaloissani. Ei ihmekään, ettei löytynyt… *viheltää* Tuli mieleen se, kun kakarana itkin, paruin ja huusin niin, että kuussa asti tärisi. Mulla oli sukkahousut hukassa. Äitepuoli sitten tuli siihen ovenpieleen hieman huvittuneena, että ”sä seisot niiden sukkisten päällä…” Ehkä siitä lähtöisin vihani sukkahousuja kohtaan. Hyi, ei enää ikinä.
Oho, takaisin tähän vuoteen. Sanoinko jo, että vuosi vaihtuu ensi yönä? Missähän vuodessa me nyt mennään? En nyt justaansa muista, mutta kohta sekin luku muuttuu, miten sen oppii, jos ei ole tähän mennessä oppinut tätäkään. Mä olen edelleen niiiin ysärillä. Kaupastakaan löydy mitään päällepantavaa, kun ei löydy nappiverkkareita, eikä… No niih, kaikkihan muistaa ysärin. Mitä mä siitä jauhan?
Ensi vuosi. Mitä mä haluan siltä, mitä mä toivon siltä? Mitä ensi vuosi voisi mulle antaa? Haluaisin, että tämä perhe jaksaa mun masennustaisteluani, pysyisi rinnalla. Haluan, että vihdoin saamani ystävät pysyisivät rinnalla, yhteyksien päässä. Lupaan myös käydä optikolla. mä en näe noilla rilleillä enää mitään. Tosin, vois ne joskus pestäkin… Mä toivon, että mulle avautuu psykiatrin kautta se, miksi minusta tuli juuri tällainen. Onko unettomuus syy vai seuraus. Löydetäänkö sille syytä. Löydetäänkö mun masennukselle syytä. Saanko fyysiset kipuni hallintaan. Tuleeko minusta vihdoin terve. Toivosta en luovu. Mä en halua luopua.
Mä haluan osata taas hengittää, elää, olla ja nauraa.
Oikein kaunista, tervettä ja onnentäyteistä uutta vuotta 2017 teille kaikille. Voikaa hyvin. (Tarkistin vuoden kalenterista, myönnän.)