Onko itsekästä kirjoittaa tänne, lukematta muita?

Katselin tuota lilyn etusivua sillä silmällä, että löytäisin jotain mielenkiintoista luettavaa. Mielipideasioista ei voi kiistellä, mutta johonkin tuonne kaiken taakse on kätketty kaikki se, mitä minä haluaisin lukea.

Etusivu on täynnä kauniita ihmisiä, koteja, meikkivinkkejä, kauniita terveellisiä ruoka-annoksia ja nauravia ihmisiä. Kauniita lapsia, täydellisiä perheitä. TÄYDELLISIÄ. Musta ei saisi täydellistä, vaikka mitä tekisin. Voiko kukaan olla edes niin täydellinen? Vai onko tänne vaan eksynyt kaikki se täydellisyys. Voi toki olla että näen vain täydellisyyden, koska saatan kadehtia sitä.  Tosin ei mulla ole rillejäkään… Valikoiva näkö. Ja sitten olen minä ja pari muuta, jotka jäädään jalkoihin, koska ei jakseta hymyillä joka perkeleen päivä. Anteeksi kärjistäminen.

Onko masennus edelleen vähän sellainen tabu, samoin lapsettomuus, sairaudet, mitä näitä nyt on? Löysin yhden salaisen sivuston, jonka takana näitä ihmisiä on. Pitää tyyliin tietää tunnussana, että pääsee mukaan. Sitten tulee se olo, etten ole tarpeeksi surkeassa kunnossa sinne. Olen joku väliinputoaja. Demittäjä. Siellä on ne kaikki, joiden päältä on riisuttu kerma, mutta päälle on sentään saanut jätesäkin ja villasukat. Toisaalta villasukat on osa täydellisyyttä. Pieni pala kultaa.

En mä edes tiedä, mitä mä täältä haluaisin lukea. Ehkä käytän tätä vaan oman pääni aukomiseen. Mä haluan kirjoittaa, siihen tämä on hyvä paikka. Mutta haluaisin myös lukea, jotain, jostain, luotan paljon intuitioon, kun näen otsikoita. Mun intuitio ei vaan kiinnostu niistä.

Toisaalta mä kaipaan sitä, että joku edes lukisi, joskus ehkä kommentoisi. Mutta miksi kukaan tekisi, jos ei saa sitä samaa takaisin? Niinpä, nyt osuttiin aasia nastalla pehvan sijasta silmään.