Apinanpyörässä

”Jono on asiakaspalvelun varastoimismuoto”.

Jotain jäi aikoinaan koulusta päähän. Onko mulla enää muuta kuin tuo lause ja pakotettu hymy? Mun elämään tuntuu kuuluvan kolme rutiinia. Aamulääke, päivälääke, iltalääke. Näiden välissä mä olen ihan turta ja väsynyt. Paitsi öisin, nukahtamislääkkeen jälkeen, jolloin patjani alla on se herne, joka ei anna prinsessan nukkua. Kuten viime yönä sanoin, niin ainakaan se herne ei ole enää nenässä. Tai sitten se vuorottelee. Huomaa kyllä, kun lääkkeet on ottamatta. Saatan vinkua ja puhkua kuin susi possujen majan ulkopuolella. 

Tänään yritän saada yhden vanhan rutiiniin ujutettua tuonne väliin. Tai no kaks, ehkä kolme. Suihkussa käynti, hampaiden pesu, hiusten harjaaminen ja deodorantti. Ehkä pari muutakin juttua, mitä on tullut väsymyksen takia siirrettyä vähän ”no jos sitten huomenna”. Joka päivä sama juttu. 

Huomenna olisi menoja. Terapia, jossa päätetään, miten lääkitystäni jatketaan jne. Olisi kiva edes esittää näyttävänsä ihmiseltä. On pari juttua, mistä mä saan vähän virtaa. Kylmä kahvi, laulaminen, Antti Tuisku ja varsinkin sen imitoiminen, kirjoittamien ja kissat. Noi apinat, jotka jonottaa mun syliin lohduttamaan (Havakan Kari on vailla rapsutuksia ja Gösta Iisakki Lekapoi kaipaa silityksiä. Auta armias, jos sekoitat nämä keskenään. Sitä käydään omin luvin ruokakaapilla, mökötetään ja huudetaan täysiä oven saranapuolella, vaikka se olisi raollaan.)

Siinä se on. Jono. Asiakaspalvelun varastoimismuoto. Apinanpyörä.