Maailman vihrein taivas

Tänään on keittopäivä. Hernekeittopäivä. En mä niinkään noista vuorokausista tiedä, mutta eikös kohta jo ole joku laskiainen tai pääsiäinen tai joku, mihin kuuluu munat ja hernekeitto. Kesällä sitten se kesäkeitto. Pekonilla. 

Ette ikinä usko, mutta mä oon juonut jo aamukahvini. Join sen 14.30, kylmänä. Vihreästä Iittalan mukista. Yritän pitää yllä uskoa siihen sanontaan kahvista, kylmästä ja hehkusta ja kauneudesta. Voiskin hakea toisen kupillisen. Samalla kun käyn pissalla, koska se vessa on ennen keittiötä. Kahvista tulee aina hirveä pissahätä. ”KUSIHÄTÄ!” huutaisi äitee tähän väliin. Jos mennään, niin sit mennään rohkeasti ihan vaan kuselle. Nyt menen siis ujosti kuselle. En ole niin rohkea kuin äitee. Luultavasti luet tätä, joten toivottavasti osaat nauraa tälle. Minäkin nauran. 

Mulla on vähän oravamainen olo. Vai onko se hamsteri, joka sitä tekee? Viisurit rikki ja nyt noi hernekeiton lihanpalat varastoituivat siis mun poskiin. Riittää ruokaa koko illaksi, kun ne sieltä vähitellen irtoaa. Viimeyönä siellä oli suolapähkinöitä. 😀 No, ei mua oikeasti edes naurata. Täällä mun visureille ei voida tehdä mitään. Ne pitäisi leikata ja koska kammo, niin nukutuksessa kiitos ja koska se paikka on niin kaukana, niin ottaisin sen nukutuksen jo mieluiten ennen sitä autoreissua, jota pelkään myös. Ai niin ja sinne pitäisi soittaa ja varata aika. Arvatkaa onko mulla puhelinkammo?  Helppo elämä ja silleen. ”Sen kun menee ja tekee vaan!” Sanoi eräs jossain joskus, nimeä mainitsematta. 

Hitto, että vihreä väri on ihana. Se rauhoittaa. Mulla on paljon vihreää hyllyssä, ihan talipalloista lähtien. Tuossa on myös vihreä tyhjä viinitonkka, mutkun se on vihreä, niin se saa olla siinä. Samoin noi vihreät kertislautaset näyttöni alla. Ja ah, syömäni hernekeitto oli vihreää. Minkähän värisenä se tulee ulos? Ei, voi luoja, ei taas tätä aihetta, ei! 

Mä haluaisin laulaa teille nyt, että ”maailman vihrein taivas”. Mut en mä voi, kun ei ne sanat vaan mene niin. Surku.