Naantalin aurinko

Pienestä saa kissan iloiseksi. Heitä sille hiiri, ei oikeaa, en ole vielä sellaista saanut kiinni, mutta tuollainen helisevä leluhiiri. Se on vihreä ja se kimaltaa. Miksei oikeat hiiret näytä siltä. Tai no, mistä minä tiedän, kun en ole nähnyt.

Miten tätä voisi soveltaa masentuneeseen ihmiseen? Heittämällä sille lääkeaikaan pilleripurkin? Ei hassumpi idea. Mutta mä olisin varmaan vähän niin kuin tuo meidän Gösta. Laiskiainen. Odottaisin, että joku muu hakisi sen purkin mun puolesta. Sitten vielä kääntäisin selkäni, huokaisisin ja nojaisin lämpöpatteriin. Kyllä Göstan elämä on helppoa. Paitsi, että se ripuloi usein. Sellainen omistaja kuin lemmikkikin… ei kun, ei puhuta tästä nyt. Mutta sen vaan sanon, että tähystykseen en suostu. EN! Göstalla auttaa keitetty seiti, jos minäkin kokeilisin sitä?

Mutta ihan tottapuhuakseni, nää vatsavaivat on helvetistä. Mitään ei voi syödä, ei mitään. Ilman imocuria en kotoa poistu. Enkä siltikään voi syödä mitään. Mitään vikaa ei verikokeilla löytynyt. Terve kuin pukki. Ripuloiva pukki. En kestä! :’D

Mistähän mun piti oikeasti puhua? Jumatsuikkeli, mulla on aamukahvi juomatta ja kello on jo jotain… Jätän juomatta. Juon sitten huomenna kaksi kupillista. Se alkaa olla lääkkeiden oton aika. Eli kohta käynnistyy taas Blondi tuli taloon. Ehkä mä saan jotain järkevämpää tekstiä aikaiseksi yöllä. Sitten, kun mulla on korvatulpat ja ainoa asia, mikä raksuttaa on toi naantalin aurinko. Se on ihan hirveä.