Aluefinaali. Jumatsuikkeli. Ja mä menin ja ilmoittauduin sinne. 

Laulaminen on ollut mulle aina rakas harrastus. Laulaminen auttaa hengittämään, vaikka laulaessa hengtystekniikkani onkin hukassa. Puhuessa mä vingun, änkytän ja r-vika kuulostaa välillä pahalta. En osaa edes sanoa sanaa ”neljä”. Laulaminen poistaa noista suurimman osan. R-vika jää, mutta se nyt ei varmaan lähde kulumallakaan.

Mä luulin 18-vuotiaana ekaa kertaa karaokelavalle nousseena osaavani laulaa. Sen aikaisia nauhoituksia kuunnellessa pällimmäisenä on vain häpeä. Miten mä olen edes voinut luulla osaavani laulaa? Siitä on tultu pitkä matka. Yksin ja yhdessä, netissä! Keskustelupalstalla ja jo edesmenneessä karaokeparty.comissa. Olen päässyt jyvälle monista asioista, jotka ovat tärkeimpiä laulaessa. Äänenkäyttö, vire, ohentaminen, tulkinta. Sorruin usein tuohon jälkimmäiseen ja noi muut jää jalkoihin. Äänenavauksessa olen laiska. 

Kisoihin olen koukussa, mutta mua jännittää aina liikaa. Ei auta, vaikka kuvittelisi yleisön alasti. Varmaan siinä vaiheessa pitäisi valita Naurava kulkuri, koska mä varmaan nauraisin kaksin kerroin sille nakukuvitelmalle. Mutta naurava kulkuri on Janin biisi, mä varmaan naurun sijasta itkisin. 

Eilen tuli treenattua oikein olan takaa. Lauloin vielä aamulla, kun miehet nukkuivat tuolla kauempana. Ajankulu katoaa. Ja oli ihanaa, että aluksi mukana oli myös ihana ystävä. Suorasanainen. Kertoi kyllä, mikä ei todellakaan sovi. Kisabiisi on siis edelleen hukassa. Jos joku on nähnyt, mihin suuntaan se juoksi, niin käskekää takaisin kotiin. Olisi kiva ehtiä vielä treenaamaan sitä. 2 viikkoa. Se on lyhyt aika. 

Mutta suurin ongelma mulla on ehkä luottamuspula siihen, että pääsenkö mä sinne ja takaisin. Sinä, jolle tämä lause on tarkoitettu, tiedät varmaan, mitä tarkoitan. Mä haluaisin luottaa. Mä yritän ihan tosissani luottaa. Anna mulle syy luottaa. Älä lupaa varmaksi mitään sellaista, mikä on epävarmaa. <3

Joko kohta saa taas treenata? Kukaan tulossa auttamaan?