Yli kuukauden hiljaisuus menköön pätki tähän. Elän ja olen. Niin kuin sinäkin olet, jos tätä luet.

Ei mulla edes ole oikeastaan asiaa tai voimia miettiä, mitä voisin tilanteestani avata. Päivä kerrallaan, tässä samassa vanhassa paskassa. Välillä on huonoja päiviä ja välillä hyvin huonoja. Kuulostaa vanhan toistamiselta. Sitä se totta tosiaan on.

Pari viikkoa sitten kävin vähän muorin mökillä rauhoittumassa. 5 päivää yksin korvessa. 2 päivää perheen ja kissojen kanssa. Suunnitelmia oli paljon. Piti siivota ja kalastaa, liikkua ja saunoa. Loppujen lopuksi istuin saunakammarissa ja sometin akun loppuun niin puhelimesta kuin tabletistakin. Saunaa kyllä oli pakko lämmittää, että kammari pysyi lämpöisenä. No, aamuisin laiskotti ja asteita oli vain alle kymmenen. Torstaina iski flunssapöpö. Se söi ne viimeisetkin voimat.

Kesä on tulossa. Se on jo iholla. Paloin olkapäistä ja nenästä. Kaikki tämän talouden ruoka valmistuu grillissä. Siitäkös mun mahani huutaa jippijaijeitä. Kissat ovat pyörähtäneet pari kertaa ulkona. Mutta ei toi karvattomampi kestä vielä yhtään. Tai ”nahattomampi” niin kuin pappani juuri sanoi. 😀

Mulla on ajantaju ihan hukassa. Ei tunnu kesältä. Koko asia ei herätä juuri mitään ajatuksia. Korkeintaan stressiä siitä, että kohta on taas joulu. Haluaisin vaan oksentaa kaiken pahan olon pois, vaikka pelkään oksentamista. Toisaalta tuo lause kiteyttää juurikin sen oloni, mikä mulla on, kun sitä tarkastelee tarkemmin.

Haluaisin oksentaa, vaikka pelkään.