Ei ne pitelemättä pysy

Alan toistaa itseäni. Join äsken aamukahvin ja kello on kohta viisi. Iltapäivällä!

Katselen tietokoneeni yläpuolella olevia jouluvaloja. Tuollaisia erivärisiä isoja palloja, joiden sisällä on valot. Ne ovat kauniita. Mutta ne on laitettu ihan väärin. Seinässä oli valmiina nauloja edellisen asukkaan jäljiltä, joten hyödynsin niitä. NE ON IHAN VÄÄRIN! Plus, että noiden vieressä roikkuu kärpäslätkä. Miksi? Olen usein kysynyt tässä istuessani sitä samaa kysymystä tuosta samasta lätkästä. Miksi, oi miksi?

Kirjoittamisesta tuli juuri astetta vaikeampaa. Gösta tuli syliini. Gösta on apina, Gösta on devon rex, Gösta on muka leikattu kolli. Mulla on saunatakki päällä. Tällainen tosi pehmeä, jos tiedätte, mitä tarkoitan? Göstalla on fetissi mun saunatakkiin. Ensin se yrittää muotoilla sen kivaksi ja sitten… noh sitten, miten sen kauniisti muotoilisi. Se nylkyttää sitä. Se saa siitä kiksit. Se on ihan hurmoksessa! Nyt ajoin sen pois sylistäni. En ala tuollaisia pervoiluja katselemaan omassa sylissäni. Hyi hyi. Mutta auta armias, jos unohdat saunatakin biljardipöydän päälle, tai sohvalle tai lattialle. Pesuun menee! Muistu mieleen Oskarin lemppari pehmolelu, sellainen iso Nalle Puh. Hyh, mitä se sille tekikään. Roskiin meni!

Miksi mä puhun mun kissan fetisseistä?! Jumatsuikkeli nainen, sä olet sekaisin! Parempi kirjoittaa kun olen unohtanut Göstan ja sen fetissit. Seuraavaksi kuva Göstasta matolla. Ei, niihin sillä ei ole fetissejä. Meillä vaan pidellään mattoja lattiassa, kun ei ne pitelemättä pysy. 

14478414_314706918907325_8161304805843664896_n1.jpg

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään

Rakas päiväkirja, tarvitsen lisää post it -lappuja

Aamukahvi ja kello on 18.38. Taistelin itseni ylös, hain kahvini ja palasin pesääni.

Ahdistaa, väsyttää, paniikkia pukkaa, vaikka en tiedä miksi. Ehkä siksi, että en tiedä, mitä tässä on tapahtumassa. Oma elämänhalintani on kadonnut kokonaan käsistäni. Kenen käsissä se on? Tunnusta sinä senkin soppakauhan käyttäjä! Tässä sopassa on koko mun elämä. Menneisyys, nykyisyys ja hyvin epävarma tulevaisuus.

Sen sijaan, että olisin lääkkeistä turta, olenkin panikoiva ihmisiä pelkäävä pöllö. Mulla on täällä huoneessa tekemistä. Japanilaisia ristikoita ja käsitöitä. Ne olivat joskus mun intohimojani. Nyt vaan tuijotan niitä osaamatta tarttua kynään, puikkoon tai koukkuun. Tää ajatus saa mut itkemään. Tätäkö tää nyt on, makaan päivät pitkät ja silloin tällöin otan lääkkeeni. Joskus saatan jopa torkahtaa.

Miehellä on tänään synttärit. Tapana on ollut viedä aamulla kahvit sänkyyn. Eilen kysyin, saanko tehdä sen, kun tulee ruokatauolle. No yöllä valvoessani hiippailin keittiössä, tein leivät, laitoin tarjottimelle piparia ja karkkeja. Latasin keittimen. ”Tässä on alle tunti siihen, että voin ne viedä. Ainiin samperi, unohdin tarjottimelta kahvikupin!” Ja sit pimeni. Tuli aika, että Miikka oli hereillä, kävi mököhuoneeni ovella. Yritin selittää, että siellä on keitin ladattuna ja leivät jääkaapissa. Taas pätkäs. Mä en tiedä, oliko se todellista vai ei.

Mikä mun elämässä enää on todellista? Mä tarvitsen selkeästi lisää post it -lappuja.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään