Sinapilla

”Joulu saapuu jokaiselle. Lapselle ja aikuiselle.” 

Myös masentuneille. Mulla vaan kestää hetki tajuta, mitä tapahtuu. Olkkariin ilmestyy kuusi, yhtäkkiä siinä on valot. Täällä tuoksuu kuusi. Jouluruoat on suurinpiirtein tehty. Itse tein. En ehkä muista tehneeni, mutta tein silti. Tiedän sen siitä, että mies ei osaa. Höhö. Tiedän, että luet tätä, joten ei millään pahalla. Kaikella rakkaudella. Jos en tekisi, meillä syötäisiin luultavasti ranskalaisia ja lihapullia. Pus. 

No seuraava työmaa on ollut lihapullat. Päiviä on kadonnut sen verran välistä, että piti eilen ostaa uusi jauheliha. Edellinen oli mennyt jo pahaksi. Hups. Tänään aion yrittää. Yrittää ihan tosissani. 

Paljon pitäisi myös joulupöytään vielä hankkia. Tänä vuonna pakko turvautua teollisiin. Mä en kertakaikkiaan jaksa pipertää. Rosolli, graavilohi, maksalaatikko… mitä näitä nyt on. Onneksi kirjoitin ne muistiin. Tosin, en muista, että mihin. 

Mulla ei ole joulufiilistä. Ei yhtään. Haluaisin nauttia joulusta. Miten voisin? Mun piti olla joulu töissä. Nyt en voikaan. Se saatanan syyllisyys! Mutta ei pelkästään se. Miehet lähtevät aattona reissuun. Mä en kertakaikkiaan pysty. Mun lääkitys ei riitä. Kuka haluaa itkevää pirttiinsä juomaan glögiä, joka itkettäisi vielä enemmän. Olen glögiherkkä. Onkohan se oikea diagnoosi, pitää googlettaa. 

Ehkä mä päiväsaunon itsekseni. Otan kinkun mukaan. KINKUN, en Havakkaa. Lauteilla vain minä, harvasanainen kinkku ja Auran sinappi. Ehkä se piristää. Mene ja tiedä. Toivon. 

Toivossa on hyvä elää. Kinkun kanssa. Sinapilla. Nom.