Omalla polulla

8.12.2016 jannita

08/12/16

Joulu on hyvän mielen aikaa ja siihen ehdottomasti kuuluu sekä lahjojen antaminen että saaminen. Koen suurta tarvetta antaa lahja joka joulu jollekin sellaiselle tässä yhteiskunnassa, joka on vähän heikommassa asemassa valtaväestöön verrattuna. Se ajatus siitä, että lahja jonka me ostimme on jonkun lapsen joulun kohokohta! Se josta saa kertoa kavereille loman loputtua ja jota ehkä muistelee vielä aikuisenakin. Tänäkin vuonna lahja piti ostaa sisäisen joulurauhan saamiseksi, joten menimme tekemään vaikeaa valintaa Itäkeskukseen Hopen toimipisteelle.

Viime vuonna piste oli kokonaan liiketilan sisällä kauppakeskuksessa ja lahjatoiveita oli metri kaupalla moneen suuntaan ja valtava kasa lahjoja (viime vuoden ajatuksia samasta aiheesta voit lukea täältä). Tänä vuonna piste oli Itiksen käytävällä ja esillä oli vain muutamia rivejä toivomuskortteja ja lahjojakin vain yksi kärryllinen. Vaikka he tekevät varmasti tänäkin jouluna vähintään yhtä paljon töitä kuin viime vuonna, ei tunnelma ollut ihan samanlainen. Viime vuonna oli sellaista tonttujen lahjapajahenkeä, mutta sen puuttuminen ei todellakaan vaikuttanut lahjan ostamiseen. Yritettiin Tonyn kanssa valita meille kaikkein osuvinta lahjatoivetta ja lahjan saajaa ja se ei ollut yhtään helppoa! Oltaisiin haluttu ostaa suunnilleen kaikille lahja ja valinta tuntui lähes mahdottomalta. Lopuksi päädyin sellaiseen toiveeseen, jonka uskoin olevan äitini valinta jos hän olisi ollut mukana. Äiti on alunperin opettanut minulle tavan ostaa lahja vähävaraiselle lapselle, joten vaikeassa valinnassa vedin äiti-kortin esiin. Hän on suuri Risto Räppääjä-fani, joten nyt joku pieni tyttö saa juuri sen elokuvan! 🙂

Hopen pisteellä oli lista kaikista toiveista ja niitä oli yli 1000… Pakko ajatella positiivisesti: meidän jälkeen taas yksi vähemmän.

Lahjaa ei tietenkään esitellä ilman papereita, ettei joulun salaisuudet paljastu ennen aikojaan 😉

Joku muukin on ollut ilmeisen kiltti tänä vuonna! Paketoiminen on niiiiiin terapeuttista hommaa!

Siellä suloiset ja rakkaudella toivotut toiveet roikkuvat odottaen hyväntekijää. Onneksi pisteellä meidänkin tehdessä valintaa vieraili useita ihmisiä, yhteistyö on voimaa! Itiksessä keräys jatkuu 17.12. asti, joten vielä ehtii hyvin mukaan.

Kun palasimme autolle, joku oli laittanut auton ovenkahvaan sydänlelun. Kiitos paljon salamyhkeiselle lahjanantajalle, Zaran mielestä se on ihan paras!

Voitko sä parantaa jonkun joulumieltä pienellä ja itsellesi sopivalla tavalla? Haastan sut miettimään sitä tänään!

Mukavaa torstaipäivän jatkoa, pus!

-Janita

Avainsanat: #joulu #hyväntekeväisyys

Puheenaiheet Lasten tyyli Uutiset ja yhteiskunta

7.12.2016 jannita

07/12/16

Julkaisin tämän tarinan jo viime vuonna, mutta se on joka joulu mielessäni ja aina niin traaginen!

Kolme esikoululaista, parhaat kaverukset, leikkivät kuten tavallista. Joulu on lähestymässä ja tottakai siihen kuuluu tavanomainen keskustelu joululahjatoiveista, tontuista, pukista ja muusta. Yhtäkkiä yksi kolmesta sanoo: ”Ettekö te tiedä, ettei joulupukkia ole olemassakaan? Se on vain aikuisten huijausta.” Kaksi muuta lasta katsovat ällistyneenä toisiinsa. ”Kylläpäs on! Meillä käy aina IHAN oikea joulupukki joka joulu ja se tuo kaikille paljon lahjoja!” ”Niin just, kuka muka sitten ostaa lahjat, jos joulupukkia ei muka ole?”

Päivä jatkuu normaalisti, lapset menevät omiin koteihinsa ja siellä yksi äideistä saa erittäin kipeän kysymyksen eteensä. ”Äiti, eikö joulupukkia olekaan olemassa?” Lapsi katsoo itkuisena, alahuuli väpättäen suoraan äidin silmiin. Äidin päässä pyörii kuumeisesti monta ajatusta. Lapsi on vielä niin nuori, että voisi ihan hyvin uskoa joulupukkiin vielä ainakin tänä jouluna ja ehkä ensi vuonnakin. Mutta entäs jos lapsi alkaa väittää muille lapsille, että joulupukki on oikea ja muut alkavat kiusaamaan häntä? Mitä jos lapsi ei enää koskaan voi luottaa häneen, jos hän nyt alkaa valehdella? Viimeinen ajatus painaa vaakakupissa eniten ja hän myöntää lapselle varovaisesti totuuden. ”Voi pieni, joulu on sellainen ihana taikajuttu mihin voi uskoa vielä aikuisenakin jos haluaa. Mutta ihanihan oikeasti sinun kaverisi oli oikeassa.” Lapsi katsoo kauhulla äitiään ja alkaa itkeä. Hän itkee koko loppuillan, välillä sydäntäsärkevää nyyhkytystä, välillä itkupotkuraivaria ja välillä on muuten vain hysteerinen. Vanhemmat ovat avuttomia ja yrittävät lohduttaa, ettei mikään tule muuttumaan. Hän tulee saamaan lahjoja myös tulevina jouluina ja joulupukkiin saa uskoa vieläkin jos haluaa. EI AUTA. Lapsi nukahtaa itkusta väsyneenä.

Seuraavana päivänä äiti on oivaltanut asian, jolla voisi saada lapsen jopa tyytyväiseksi siitä, että hän tietää joulun suuren salaisuuden. ”Tämä salaisuus, jonka sait tietää eilen on aikuisten juttuja. Nyt sinulla on todella tärkeä tehtävä. Sinun pitää pitää tätä salaisuutta muilta lapsilta, etkä varsinkaan saa kertoa tätä serkuillesi, jotka ovat sinua nuorempia. Ethän kerro?” Lapsen kasvoille tulee tyytyväinen ilme. ”Äiti, lupaan etten kerro muille.”

Terveisiä kaikille tarinan asianosaisille ja ihanaa joulun odotusta!

-Janita

Avainsanat: #joulutarina

Suhteet Oma elämä