Rakas päiväkirja…

Kuulin tänään radiosta, että vietetään ”rakas päiväkirja-päivää”, joten päätin pitkästä aikaa pyyhiä sinusta pölyt pois ja kääntää uutta sivua. Viime kirjoituksen jälkeen on kulunut vuosia, mutta en edes yritä vuodattaa sinuun kaikkea yhdellä kerralla. Aloitan ihan lähipäivien tarinoista…

Eilen töissä sain kokea oppimisen aiheuttamaa valtaisaa riemua! Lasten ilmeet ovat yksinkertaisesti maailman ihanimpia, kun he vihdoin oppivat ja ennen kaikkea uskaltavat kokeilla jotakin uutta. Eräs valloittava uimakoululainen on elokuun alussa päättänyt, että hän jonakin päivänä uskaltaa vielä sukeltaa ja eilen hän vihdoin sen teki! Aivan omasta tahdostaan, pelottomasti ja täynnä uskomatonta päättäväisyyttä. Olin maailman ylpein uimaopettaja! 

Eilisen riemujuhla ei päättynyt ensimmäisen puolituntisen ryhmän jälkeen, vaan hurjaa kehitystä nähtiin muissakin ryhmissä. Yksi uimari uskalsi hypätä ensimmäistä kertaa seisomasta reunalta (kuva), toinen taas voitti vesipelon heti toisella uimatunnillaan. Olin häkeltynyt vielä kotiin päästyäni ja mietin vielä uimareiden ilmeitä ja vanhempien ylpeyttä oman iloni lisäksi. Voi kuinka lasten riemu ei koskaan lähtisi heistä pois!

Näyttökuva 2015-09-22 kello 17_Fotorp.jpg

Tänään olen joutunut taas kerran järjestelemään muuttoasioita aivan liikaa. Voi kun tämä olisi jo kaukana takana ja saisi vaan rentoutua ja nauttia uusista asioista. Onneksi ensi viikolla vanhan kodin on PAKKO olla tyhjä, joten sen kauempaa tätä ei voi enää pitkittää. Olen taas bussissa matkalla kohti Helsinkiä, en ole edes pysynyt enää laskuissa mukana, kuinka mones kerta kuukauden sisällä. Kuitenkin tänä ”bussikautena” minulle on kehittynyt täällä jo aivan oma paikka, jonka joku oli nyt vienyt minulta! Onneksi olen niin väsynyt, ettei ole yhtään väliä millä paikalla painan pään tyynyyn ikkunaa vasten.

Söin nälkääni rasiallisen pastilleja, vaikka minulla olisi ollut oikeitakin eväitä. Sellaista se stressi kai aiheuttaa, tyhmiä päätöksiä joskaan ei elämää mullistavia. 

Kuullaan toivottavasti pian eikä seuraava kirjoitus veny vuosien päähän. Onneksi olet aina ollut luotettava ja antanut anteeksi, jos olen ystävyyttäsi laiminlyönyt.

-Jannita

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *