Mielekkään työn merkitys
Nyt kesälomalla minulla on ollut hyvin aikaa kuunnella pitkästä aikaa äänikirjoja. Olen aloittanut monta kaunokirjallisuuden teosta, mutta jostain syystä ajaudun kuitenkin aina kuuntelemaan inspiroivia henkilökohtaisen kasvun kirjoja. Viimeisimpänä olen koukuttunut kuuntelemaan Lauri Järvilehdon Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan -teosta. Tämä on saanut minut todella pohtimaan mielekkään arjen, ja etenkin työn merkitystä.
On hurjaa ajatella, miten suuren osan elämästämme vietämme tehden työtä. Työ on iso osa arkeamme ja vaikuttaa suuresti siihen, miten mielekkääksi koemme arkemme. Työ vaikuttaa myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Jos työn vaatimukset ovat pitemmän aikaa suuremmat kuin työntekijän omat resurssit, henkilön hyvinvointi kärsii. Työ on monelle yksi elämän suurimmista osa-alueista, ja siksi onkin tärkeää pitää omasta työssajaksamisesta huolta, jotta riittää voimia myös muille elämän osa-alueille.
Työ on monelle rahan lähde. Elannon saaminen on varmasti yksi päällimmäisistä syistä, miksi ihmiset tekevät töitä. On kuitenkin mahtavaa, että tämän lisäksi työhön liitetään nykyään myös yhä laajempia merkityksiä. Tällaisia ovat, esimerkiksi harrastukset ja intohimo. Yhä useampi tekee omasta harrastuksestaan tai muusta intohimostaan itselleen työn. Vaikka tällöinkin arki on usein työntäyteistä, on työnteko kuitenkin aivan eri tavalla mielekästä, kun saa tehdä töitä omien mielenkiinnon kohteiden parissa.
Osa ihmisistä ajautuu sattumalta tekemään työtä, josta saattaakin tulla elämänpituinen työpaikka tai urapolku. Osalla puolestaan on hyvinkin tarkka visio ja tavoite uralleen. Jotkut ovat aidosti tyytyväisiä omaan työhönsä, kun taas osa tekee täyden U-käännöksen urapolullaan huomatessaan, että työ syö omaa elämäniloa. Jos takaraivossa kolkuttaa edes joskus ajatus siitä, että nykyinen työ ei tunnu itselle aidosti oikealta, on aika pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaisit tehdä elämässäsi. Mitä tekisit, jos sinun ei tarvitsisi huolehtia lainkaan rahasta? Mitä teet yleensä huviksesi, koska nautit sen tekemisestä?
Järvilehto kehottaakin teoksessaan jokaista listaamaan asioita, joiden tekemisestä todella nauttii. Tämän listan pohjalta hän kannustaa pohtimaan erilaisia työmahdollisuuksia, joissa pääsee hyödyntämään näitä omia mielenkiinnon kohteita. Unelmaduunin löytäminen voi vaatia pidempääkin itsetutkiskelua ja ajatustyötä, mutta oman jutun löytyessä kyllä tietää, mikä tuntuu sydämessä oikealta. Parhaimmillaan työ voi olla inspiraation, voimavaran ja toimeentulon lähde. Usein, kun löytää sen oman jutun, asiat ikään kuin loksahtelevat itsestään paikoilleen. Mitä upeampia tilaisuuksia, ideoita ja ihmisiä ilmaantuu elämääsi, ja saat herätä joka aamu innoissaan uuteen työpäivään. Enää ei tarvitse elää vain odotellen seuraavaa viikonloppua, vapaapäivää tai lomaa. Toki haasteitakin tulee vastaan matkan varrella, mutta niistä ponnistetaan eteenpäin ja opitaan uutta. Oman elämänsä boss ei ole työn orja, vaan kulkee rohkeasti omanlaistaan, unelmiensa urapolkua.