Kun lomasta tulee suorittamista

Keväällä tehdessäni kokopäiväisesti töitä ja lukiessani ahkerasti pääsykokeisiin ajattelin, että sitten kesälomalla otan kyllä niin rennosti ja teen vihdoin niitä asioita, joista nautin. Keväällä ei juurikaan jäänyt aikaa ylimääräiselle siivoamiselle, joten loman lähestyessä oikein odotin, että kesällä sitten pääsen aloittamaan kunnon suursiivouksen ja konmari-projektin. Odotin myös, että kesälomalla vihdoinkin minulla on aikaa tehdä oma unelmakartta ja lukea muutakin kuin pääsykokeisiin liittyvää kirjallisuutta.

Loman alettua ryhdyinkin tuumasta toimeen. Nautin vapaudesta, siivoamisesta, urheilusta, kirjoista ja ylipäätään kesästä. Matkustin kotimaassa ja näin ystäviä sekä läheisiä. Nyt, kun lomaviikkoja on jo useampi takana, tuntuu oikeastaan jo tylsältä. Aamuisin täytyy miettiä, että mitähän tekemistä sitä tänään oikein keksisi. Ehkä tylsistyminen tekeekin välillä hyvää, ja tämähän kertookin vain siitä, että lomaa on ainakin ollut riittävästi palautuakseni kiireisestä keväästä. Välillä kuitenkin iskee todella huono omatunto. Miksi minä valitan, että lomalla alkaa olla jo tylsää, enkä osaa nauttia lomasta enää samalla tavalla kuin alkukesästä. Monella kun ei ole edes mahdollisuutta pitää näin pitkää kesälomaa. Tilanteessani pitäisi olla äärimmäisen kiitollinen.

Lähiviikkoina olenkin tehnyt to do -listoja, joiden myötä päivät ovat täyttyneet jos jonkinmoisesta hommasta. Kun päivän aikana on paljon tehtävää, ei ehdi tulla tylsää. Siitä tulee myös niin hyvä fiilis, kun on saanut rastitettua listalta kaikki päivän hommat tehdyiksi. MUTTA, tänään tajusin, että lomastani on tullut suorittamista. Teen asioita vaan, jotta päivät täyttyisivät jostain tekemisestä ja tuntisin oloni reippaaksi. Pitäähän minunkin tehdä jotain järkevää, kun muut ovat töissä. Huomaan myös, että tunnen ajoittain huonoa omatuntoa siitä, että en ole tehnyt tarpeeksi ”kesäjuttuja”. En ole käynyt kuin kahdesti uimassa ja saatan kirjoittaa blogia neljän seinän sisällä, vaikka ulkona paistaa aurinko. Pitäisihän sitä nyt nauttia helteistä, kun kerrankin on.

Tässä nyt muistutus niin itselleni kuin muillekin: on ihan ok, että laiskottaa ja on tylsää! Ei ole väliä mitä ja missä teet, kunhan teet jotain sellaista mistä tykkäät ja nautit. Välillä toki lomallakin on hoidettava asioita, jotka eivät välttämättä kuulu niihin lempipuuhiin, mutta kunhan muistat, että loma on juuri niitä asioita varten, joiden tekemisestä sä nautit. On se sitten konmarittamista, vaikka ulkona olisikin hellepäivä tai rannalla makaamista kirja kädessä, vaikka kotona olisikin ikkunoita pestävänä. Toisaalta ei pidä myöskään tuntea huonoa omatuntoa siitä, jos ei osaa joka ikisestä lomapäivästä nauttia täysillä. On myös normaalia, että tunteet vaihtelevat loman aikana. Olen huomannut itsekin välillä ajattelevani, että lomalla ei saa olla alakuloinen. Mutta hei, tunteet kuuluvat elämään ja siten myös lomaankin. Ehkä meillä onkin hieman harhainen käsitys siitä, että loman tulisi olla yhtä juhlaa ja iloa.

Silloin kun kerrankin on lomaa, niin tottakai jokainen pyrkii ottamaan siitä kaiken irti. Muistetaan kuitenkin, että ei oteta lomaa liian tosissaan. Se, mitä ja kuinka paljon kukin on ehtinyt lomallaan tekemään, ei ole mikään ”hyvän” loman mittari. Vaikka odotankin jo innolla syksyä, aion kyllä nauttia vielä loppulomasta hyvällä omatunnolla. Onneksi kesällä on vielä paljon kaikkea hauskaa tiedossa, mutta myös varmasti monia ”tylsiä” kotipäiviäkin. Nekin on toisaalta ihan kivoja. Saattaa olla, että konmari-projekti ja unelmakartta jäävät tekemättä, mutta eipä haittaa. On sitä elämää loman jälkeenkin. Mun loppuloman motto voisikin olla ”go with the flow”. En tee sen suurempia suunnitelmia jokaiselle päivälle, vaan menen fiiliksen mukaan.

Instagram: @omanelamansaboss

Hyvinvointi Oma elämä Mieli