Oman elämänsä boss

Tänään avaan ajatuksiani siitä, mitä on olla oman elämänsä boss. Niin kuin blogin otsikko kertookin, olen päättänyt astua yhteen elämäni tärkeimmistä pesteistä, ja ylentää itseni oman elämäni ”bossiksi”.

Mikä sitten on oman elämänsä boss ja mitä hän oikein tekeekään? Yksi tärkeimmistä työtehtävistä oman elämänsä johtajana on ottaa vastuu omasta elämästä. On totta, että kukaan muu ei ei tule hakemaan sinua sohvalta ja toteuta unelmiasi puolestasi. Kukaan muu ei voi myöskään oikeasti tietää, mitä ovat ne asiat, joita sinä haluat elämältäsi. Meidän jokaisen vastuulla on ensiksi itse selvittää ne asiat, joita oikeasti haluamme elämältämme, ja sitten lähteä rohkeasti toteuttamaan niitä.

Rohkeus onkin yksi suurimmista asioista, joita oman elämänsä johtajalta vaaditaan. Rohkeutta toteuttaa omia unelmia ja visioita, vaikka toisinaan pelottaakin. Pelot epäonnistumisesta ja toisten ihmisten mielipiteistä hiipivät usein väistämättäkin mieleen, kun ollaan itselle tärkeiden ja suurien asioiden äärellä. Usein kuitenkin itse aloittaminen vaatii eniten rohkeutta, ja niin sanottu ”rohkeuslihas” kehittyykin pikku hiljaa treenaamalla. Parhaiten rohkeus kasvaa tekemällä juuri niitä asioita, jotka pelottavat. Niin kuin edellisessä postauksessa totesinkin, aloittaminen on usein se isoin juttu. (ks. Aloittamisen vaikeus)

Oman elämänsä johtajana on myös tärkeää pitää huolta itsestään. Kun oman elämänsä boss voi hyvin, hän jaksaa tehdä töitä itsensä ja omien unelmiensa kanssa. Tee niitä asioita, jotka lisäävät hyvinvointiasi.  Itselleni tärkeitä, hyvinvointia lisääviä, asioita ovat kuntosalilla käyminen ja tanssiminen. Liikuntaharrastukset motivoivat, piristävät mieltä ja tuovat lisää energiaa. Lisäksi tärkeä osa oman elämänsä johtajan hyvinvointia on terve itsearvostus, eli itsensä hyväksyminen, kunnitoittaminen ja arvostaminen. Näiden asioiden äärelle on hyvä välillä pysähtyä.

Oman elämänsä boss siis ottaa vastuun omasta elämästään, toteuttaa rohkeasti unelmiaan, pitää huolta itsestään ja elää omannäköistä elämää. Jokainen oman elämänsä boss määrittelee itse ne asiat, joihin haluaa kulloinkin panostaa omassa elämässään. Tätä elämänpituista tehtävää ei kuitenkaan tarvitse ottaa liian tosissaan. Kaikki hommat eivät ole aina hallussa, eikä tarvitsekaan olla. Tärkeintä on, että oman elämänsä boss on valmis tekemään töitä niiden osa-alueiden eteen, joita hän haluaa kehittää ja viedä eteenpäin. Välillä vilkas elämänmeno ynnä muut asiat saattavat viedä täyden työpanoksesi, mutta aina toisinaan on hyvä muistuttaa itseään siitä, että juuri sinä itse olet oman elämäsi boss.

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Mieli

Aloittamisen vaikeus

Miksi aloittaminen on niin vaikeaa? Tätä olen miettinyt lähiaikoina useaan otteeseen. Viime viikolla palasin kuntosalille takaisin useamman kuukauden tauon jälkeen. Lähdin huonolla tuulella kävelemään kohti salia, jumppahousut puristi ja ajattelin vain, että osaankohan minä siellä enää edes tehdä mitään. Jostain oli kuitenkin aloitettava. Ensimmäisen treenin jälkeen olo oli aivan toinen. Lähdin kuntosalilta hymyssä suin, olo oli niin vahva ja motivoitunut. Tästä se taas lähtee, ajattelin.

Aloittamisen vaikeus on ollut myös tämän blogin kanssa. Ajatus oman blogin perustamisesta on ollut korvan takana jo monia vuosia, mutta jumankauta, miten vaikeaa onkaan ollut päästä alkuun. Tai no, eihän se itse aloittaminen oikeasti niin vaikeaa ole, mutta sitä itse keksii kaiken maailman asioita, jotka vain lykkäävät aloittamista aina vaan myöhemmäksi.

Aloitan bloggaamisen sitten, kun…

  • minulla on enemmän aikaa
  • olen katsonut vielä muutaman tutoriaalin bloggaamisen aloittamisesta
  • pohtinut vielä kerran blogin nimeä

ja monen monta muuta syytä, miksi aloittaa vasta myöhemmin.

Tänään jälleen kerran blogin aloittaminen pyörähti mieleeni, ja tajusin, että eihän minulla oikeasti ole yhtäkään hyvää syytä lykätä aloittamista. Aikaa löytyy, kun sitä vaan päättää järjestää, ja kaikki muutkin mieltä askarruttavat asiat varmasti selkiytyvät ajallaan. Ehkä tärkeintä tässä onkin vain aloittaa ja oppia hyväksymään keskeneräisyys. On kyseessä sitten mikä tahansa asia, kuten bloggaamisen, kuntosalilla käymisen, elämäntapamuutoksen tai vaikkapa jonkin unelman toteuttamisen aloittaminen, on vain hyväksyttävä se, että prosessi ja kehitys etenevät ajallaan. Askel askeleelta homma etenee. Kaiken ei tarvitse olla valmista heti, vaan suurin askel on itse aloittaminen, ja se jos jokin vie asioita eteenpäin.

Tervetuloa siis seuraamaan Oman elämänsä boss -blogia! Nyt on taas yksi asia aloitettu, ja olo on niin mahtava ja motivoitunut.

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Mieli