Piirakkalapaset
Taisin neuloa edellisen kerran lapaset joskus vuonna 2013 ja niistä taitaa olla vielä(kin) langat päättelemättä. Olen jollain tapaa mieltynyt enemmän villasukkien tekoon, koska peukaloiden neulominen ei ole innostanut mitenkään kamalan suuresti. Pari viikkoa sitten bongasin kuitenkin Novitan sivuilta ohjeet tämmöisiin suhteellisen helppoihin piirakkalapasiin ja koska lankakin odotteli valmiina kaapissa, päätin tarttua tuumasta toimeen. Aikaahan tuossa meni vajaa kaksi päivää, eilen aloitin ja tänään viimeistelin. Puikot olisi voineet olla ehkä vähän pienemmät, mutta numeron ohuempia löytyi vain neljä kappaletta. Minne lie yksi raukka joutunut. Lanka on Vilmaa, jota löytää ainakin Lankamaailmasta.
Seuraava neuleprojekti onkin sitten sen verran iso, että sen valmiiksi saamiseen menee varmaan jokunen tovi. Pitää varmaan asettaa itselleen joitain deadlineja sen suhteen, että valmistumisaika ei venähdä ihan hurjaksi…