Neljä ilahduttajaa

DSCN1364m.JPG

Satsumat

Voi sitä riemua, kun huomaa kaupassa satsumien olevan edullisia. Harvoin jaksan poimia niitä yksitellen hedelmäpussiin, vaan nappaan koriin valmiiksi pakatun verkkopussin. Onneksi itsellä on käynyt melko hyvä tuuri ja melkeinpä kaikki yksilöt ovat olleet syömäkelpoisia. Satsumat on vähän sellaisia, että yhden syötyään on ihan pakko ottaa vielä toinen… 

Raejuusto

Niin hyvää, mutta unohtuu kauppaan ihan liian usein. Parilla edellisellä kauppareissulla olen kuitenkin ryhdistäytynyt raejuuston suhteen ja toivottavasti tilanteeseen ei tule notkahdusta. 

Kotimaiset kirsikkatomaatit

Juuri täydellisen makuisia (ainakin ne omalle lautaselle päätyneet) ja voisin syödä vaikka koko rasian kerralla. ♥

Pinaattikeitto (pakaste)

Nykyinen hätävarani, jos pää lyö kaupassa totaalisen tyhjää. Helppo valmistaa lämmittää ja makukin on erinomainen. Joskus yläasteella koin jonkinlaisen kyllästymisen pinaattikeittoon, joten nyt täytyy kyllä varoa syömästä sitä liikaa. Vielä en ole saanut aikaiseksi kokattua sitä ihan itse, mutta uskon senkin päivän joskus koittavan. 

 

Koti Ruoka ja juoma

Banaani-pähkinäpalat

DSCN1346m.JPG

1 dl cashew -pähkinöistä tehtyä voita / maapähkinävoita

kourallinen pähkinöitä

1/2 dl kaakaojauhetta

3 banaania

1 kananmuna

Aloita muussaamalla banaanit haluamallasi tavalla. Itse käytin tässä hommassa ihan vain haarukkaa. Kun banaanit ovat tarpeeksi muussaantuneet, lisää joukkoon pähkinävoi, paloiteltuja pähkinöitä ja kaakaojauhe. Sekoita hyvin ja riko joukkoon kananmuna. Laita taikina pienehköön leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja kypsennä 200 asteessa suunnilleen 20 minuuttia. Jäähdytä ja laita sen jälkeen joksikin aikaa jääkaappiin jähmettymään. Jähmettymisen jälkeen voit keittää vaikkapa kupposen kahvia ja leikata itsellesi sopivan kokoisen palan kahvikupin kylkeen. 

Ps. Avopuolisoni ehdotti, että taikinan sekaan voisi laittaa kahvia ja sitä täytyy kyllä joskus kokeilla! 

Resepti täältä

Koti Ruoka ja juoma