Uusi vanha elämä
Huhtikuun alussa on hyvä aika kääntää oma tuijotus vuoden alkuun, tuohon maagiseen ajankohtaan, jolloin ollakseen cool ja ajan hermolla on luvattava olla lupaamatta mitään tulevalle vuodelle. Näin itsekin tein tietenkin. Oman navan tuijottaminen on toki jatkunut nämä kolme kuukautta, mutta pahin intensiteetti on hälventynyt yhtä tehokkaasti kuin salikäynnit tai jumppatuntivaraukset kunkin kalenterista.
Näin hoitovapaata viettäessä on ollut aikaa (hehheh) pohdiskella omaa elämää yleensä ja työelämää erikseen. Olen äänikirjoihin hurahdettuani kuunnellut kaksi kirjaa vuoden vaihteen jälkeen, joista molemmat ovat liikauttaneet jotain pääni sisällä. Työpaikan, päiväkodin ja hypermarketin välissä pää sumussa sinkoillessa tuntuu, että ajatukset täytyy pitää aina askel kyseisen hetken edellä tulevassa iltaruoassa, harrastuksissa tai pyykkivuoressa. Aikaa syvemmille tai oikeastaan kevyemmillekään ajatuksille ei meinaa jäädä. Aina joku pyytää jotain tai tarvitsee jotain, aina on oltava valmiudessa. Ruuhkavuodet. Sana, jota vihaan, ei mielestäni ole ylpeydenaihe vaan pikemminkin omituinen termi, joka jotenkin aliarvioi oman tekemisen merkitystä koko arjen kulussa. Ihan niinkuin en olisi itse vastuussa siitä miten arki ohitse kiitää. Kun istun vaan täällä ruuhkavuosissa.
Niin ne kirjat! Vuodenvaihteen elämäntuskassani ja tulevassa (kaukaisuudessa siintävässä) keski-iän kriisissäni (siis todella kaukana, köhöm) jotenkin hakeuduin self-help-osastolle sähköisessä kirjakaupassani. Joku taisi näitä kirjoja somessa suositellakin tai nostaa esille. Ennakkoajatuksenani tietenkin oli, että sitä saa mitä tilaa: paljon huuhaata, latteita latteuksia ja ärsyttävää länkytystä siitä kuinka jokainen on oman onnensa seppä. Sain pettyä.
Jenny Belitz-Henriksson kirjassaan Uuteen nousuun kertoo siitä kuinka elämäänsä saa uutta potkua ilman arjen täyttävää suorittamista, oli ajatuksissa sitten liikunta tai syöminen. Yksi asia tarttui kuitenkin koviten korvaan ja aivoon (juoksukouluohjeet sen sijaan annoin viuhua tietoisuuden yli ja ohi): rupea tekemään! Hallelujah! Niin! Minulle viivyttelyn mestarina tämä sanoma iski kovaa. Laihdutuskuuria ei kannata aloittaa maanantaina. Uudesta urasta ei kannata haaveilla vuosikausia. Uudesta harrastusta on turha suunnitella ensi vuodelle. Haaveileminen, suunnitteleminen, pohtiminen, tuskailu tai vatvominen ei vie mitään asiaa yhtään mihinkään tai tuo muutosta. Jos muutosta haluaa, asiat kannattaa aloittaa heti. Rupea tekemään. Nyt. Heti. Samantien. Nerokasta!
Toinen kuuntelemani kirja Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa olen kuunnellut nyt kaksi ja puoli kertaa. Ensinnäkin supermielenkiintoiset urapolut molemmilla naisilla, ei suoraviivaista puurtamista pisteestä A pisteeseen B ja siihen jämähtämistä vaan monia uusia alkuja ja juonenkäänteitä. Vaikka heidän otteensa työntekoon on hyvin erilainen (kirjan ehdoton vahvuus tässä) lainehtien excel-taulukoinnista luovaan luuhailuun, suurta roolia näyttelee intuitio. Työasioissakin saa siis luottaa omaan vaistoon siitä, mikä missäkin tilanteessa tuntuu hyvältä tai oikealta. Kyse ei ole rahasta tai vallasta, vaan siitä tekeekö joku asia onnelliseksi. Eihän töissä aina ole mukavaa, mutta suurimmaksi osaksi kai olisi hyvä olla jos ei vatsahaava tai burnout kiinnostele.
Bingo.
Lopeta haaveilu.
Tee jotain uutta.
Aloita heti.