Aktiiviviikonlopun satoa osa 1, Vallon- Pont-D’arc

Kuten otsikko jo kertookin, pitkä viikonloppu oli niin aktiivinen, että siitä selviäminen on ottanut aikansa. Viikon tauon jälkeen blogi palaa (taas) pieneltä breikiltä, ja minulla on ilo esitellä lomailun satoa. Ja kyllä, tämä on vasta ensimmäinen osa.

maisemalaakso.jpg

Viime viikonloppu oli siis tooodella pitkä, sillä keskiviikko ja torstai olivat pyhäpäiviä. Ja kun kerran näin on, kuka sitä nyt töihin jaksaisi raahautua perjantaina. Lähes koko Ranska oli pysähdystilassa, PAITSI kaikki turismiin ja matkailuun liittyvä. Koska emme omista autoa, ajattelimme tapamme mukaan viime tipassa vuokrata auton, jotta voisimme nähdä muutakin kuin ikkunoistamme avautuvan sisäpihan. Emme tietenkään ottaneet huomioon, että koko maan lomaillessa ja pakkautuessa Etelä-Ranskaan, vuokra-auton löytäminen ei ole helppo aivan helppo nakki. Koko etelä myi eioota. Fiksuina ihmisinä päätimme kuitenkin lähteä merta edemmäs kalaan ja vuokrakaara löytyi kaupungista nimeltä Valence, n. 130 km Avignonista pohjoiseen kohti Lyonia. Hyppy junaan, reilu tunti matkustusta ja voilà, meillä oli auto. Hyvä me!

maisemalaakso2.jpg

maisemalaakso3.jpg

Ranskassa lomaillessa, varsinkin etelässä, tulee siis muistaa, että sesonkiaikana (heinä- /elokuu ja toukokuun pitkät viikonloput) et ole yksin. Ulkomaisten turistien lisäksi maassa lomailevat näet myöskin sen omat kansalaiset. Tämä on ymmärrettävää, sillä Ranskasta löytyy kaikkea lomailemisen ja kokemisen arvoista merestä vuoristoon. Jos siis tulet tänne sesonkiaikaan, suosittelen suunnittelemaan matkasi ajoissa ja hoitamaan hotellivaraukset ja autonvuokraukset ajoissa. Ja tietenkin, sesongin ulkopuolella hinnat ovat halvemmat ja pystyt hengittämään vapaammin ja lomailemaan coolimmin.

maisemalarc.jpg

Viikonlopun ensimmäisenä etappina meillä oli Vallon-Pont-D’arc, jonka voit lokalisoida alla olevasta kartasta. Kyseessä on vuorien suojassa sijaitseva pikkukylä, joka on tunnettu uskomattoman kauniista luonnostaan ja erityisesti kallioiden muodostamasta sillasta, jonka alla virtaa joki. Voin kuvitella, että paikka on varsinkin aktiivilomailijoiden paratiisi, sillä luonnonolosuhteet mahdollistavat erilaisten urheilu- ja patikointiaktiviteettien harrastamisen. Kaikista suosituin aktiviteetti tuntui olevan kanoottien vuokraus ja miksi ei, sillä puitteet siihen ovat mahtavat. Itse en juurikaan (lue yhtään) piittaa aktiivilomista, mutta kerrankin tuli sellainen fiilis, että tekisi mieli koittaa. Scary.

270px-France_location_map-Regions_and_departements.svg.png

maisemalarc2.jpg

maisemalarc3.jpg

Pelkästään perille pääseminen on jo nähtävyys itsessään, sillä kylään johtava tie mutkittelee kauniin vehreiden laaksojen ja vuoriston läpi. Matkan varrella on ihania periranskalaisia pikkukyliä, joissa aika on pysähtynyt ja jotka tuntuvat olevan käsittämättömän kaukana kaikesta.

jokiihmiset2.jpg

Huvittavaa jutussa on se, että joen rannalle on pääsymaksu. Muistaakseni sesongin ulkopuolella 1,5€ per pää ja sesonkina on pulitettava 3€. Kyseessä on kuitenkin luonnonnähtävyys, joten tuntuu varsinaiselta riistolta joutua sen ihailusta maksamaan. Olisi mukava tietää, mihin rahat menevät. Vaikka maksua perusteltiin siisteydellä ja palkanmaksulla yms., nin joku ihan varmasti tälläkin rikastuu. Harrastetaanko Suomessa jo vastaavanlaista käytäntöä? Paheksun!!!

maisemajoki.jpg

jokiihmiset.jpg

jokimaisema.jpg

Ei saa myöskään unohtaa, että Vallon-Pont-D’arc on historiallisesti merkittävä paikka, sieltä nimittäin löytyy esihistoriallisia luolamaalauksia. Valitettavasti aikamme ei riittänyt niihin tutustumiseen, sillä meitä odotti (taas) aperitiivitilaisuus Avignonissa. Harmi, sillä joka päivä ei ole mahdollisuutta nähdä vastaavanlaista historiaspektaakkelia, mutta onneksi Vallon-Pont-D’arc sijaitsee vain reilun tunnin ajomatkan päässä Avignonista. Kaikkea ei tarvitse nähdä kerralla, ja hyvä niin. Kuka lähtisi seuraksi melomaan seuraavalla visiitillä?

Suhteet Oma elämä Matkat