Johan nyt on ranskalaismarkkinat @ Uzès + päiväshampanjaa
Ranskalaisissa on ihanaa se, että he löytävät aina hyvän syyn juoda shampanjaa.
Kuvassa tosin ei ole skumppaa vaan maalaistorilta löytyneitä saippuoita.
Meillä on ollut hyvin periranskalainen viikonloppu. Perjantai-ilta alkoi periranskalaisella aperolla ja päättyi mahtavaan tosin ei-niin-ranskalaiseen marokkolaisravintolaan. Koska apero oli hyvin ”runsas” (3 lasia viiniä tyhjään vatsaan), kuvat ja osoitteet ravintolasta jäivät ottamatta. Ruoka oli kuitenkin niin hyvää ja ravintola rakennuksena ja sisustukseltaan kaunis, joten tulen sinne varmasti palaamaan ja raportoimaan teille hieman tarkemmin. Saatan jopa innostua ottamaan syvästi inhoamiani ruokakuvia.
Myöhään jatkuneesta illallisesta huolimatta jaksoimme lähteä lauantaina ihanaan pikkukaupunkiin nimeltä Uzès, joka sijaitsee n. 30 kilometrin päässä Avignonista. Kävimme kaupungin torilla, joka oli tietystikin niin ihana kuin eteläranskalaiset maalaismarkkinat voivat vain olla. Juustoja, lihaa, käsitöitä, mansikoita, oliiviöljyä, saippuaa –kaikki paikallista ja kaikki aivan käsittämättömän hyvän ja tuoreen näköistä. Ah niin kliseisen ranskalaista! Tutustuimme myös hieman kaupunkiin tai oikeastaan pikemminkin kylään, joka on yksi kauneimmista näkemistäni. Se sijaitsee kukkulalla, jolta avautuu huikea näkymä laaksoon, jota koitin epäonnistuneesti ikuistaa kamerallani. Maisema, joka ulottuu silmänkantamattomiin, sitä ei pysty millään laitteella tallentamaan. Se pitää kokea.
Iltapäivällä meidät oli kutsuttu ystäviemme vanhempien luo syömään, ja kaikki alkoi tietenkin (taas) aperosta. Kuvitelkaa eteenne palmu, uima-allas, aurinko ja pieni raikastava tuulenvire, jossa tuoksuu etelä. Ja sitten se kaikista tärkein –ainakin puolentoista litran pullo shampanjaa. Life is good. Tarjolla oli myös pientä alkupalaa kuten aperoon kuuluu, esimerkiksi pieniä leipäsiä, joiden päällä oli oliiveista valmistettua Tapenade-tahnaa. Juomaksi oli myös Pastista, anisviinaa josta henkilökohtaisesti en pidä ollenkaan. Tulisi ehkä opetella pitämään, sillä se on Etelä-Ranskan THE juoma ja ylpeys jota tarjoillaan kaikkialla. Aperokulttuuri on jotain sellaista, joka olisi mukava tuoda Suomeen. Toisaalta, suomalaisille se olisi todennäköisesti taas vain yksi hyvä syy vetää persettä olalle.
Päivällinen meni kuuluisan periranskalaisen kaavan mukaan. Ensiksi otettiin vähän paikallista rosé-viiniä ja maisteltiin paellaa. Ruoan jälkeen viini vaihtui punaiseen ja söimme paikallisia torilta ostettuja juustoja. Juustoja seurasivat tuoreet mansikat ja kaiken kruunasi shampanjalla alas huuhdeltu kotitekoinen jäätelö. Mietinpä vain, että Suomessa samanlainen päiväjuopottelu luettaisiin paheksuttaviksi päiväkänneiksi, etelässä kyseessä on taas lähes pyhä rituaali, josta nautitaan. Ja miksei nautittaisi kun aurinko paistaa ja seura on mitä mainiointa. Lapset leikkivät, kaikilla on mukavaa ja nautittu alkoholi ei missään nimessä ole juopumustarkoitukseen, vaikka pieni hiprakkahan siitä auttamatta seuraa. Kyseessä on vähän sellainen sielunhoito, josta kaikille jää iloinen mieli ja täysi vatsa. Ja sehän on hyvä tekosyy pieneen siestaan nurmikolla.
Kaikki tämä ihanuus huipentui talon isännän pieneen lahjaan, sain kimpun omalta pihalta poimituista Provencen yrteistä, joiden tuoksu on jotain aivan käsittämätöntä. Sain samalla myös reseptivinkkejä yrttien hyötykäyttöön ruoanlaitossa. Harmi tosin, että en varsinaisesti ole välimerellinen mamma, joka viettää päivänsä keittiössä vaan pariisilainen mikroruokailija.
Tämän viikonlopun jälkeen ymmärrän taas paremmin emäntämme mietettä. Hän sanoi kaipaavansa Provencen sinistä taivasta ja sitä kuuluisaa impressionistien ikuistamaa valoa aina kun on jossain muualla. Tähän paikkaan voi kasvaa hyvin vahva tunneside.