Aktiiviviikonlopun satoa osa 2, Cassis

Se, joka on nähnyt Pariisin, muttei Cassista, ei ole nähnyt mitään.”

                                                                         – Frédéric Mistral

cassiskallio2.jpg

Lilyn kenkkuillessa ja erinäisten teknisten ongelmien takia aktiiviviikonlopun osa 2 tulee vasta nyt. Ei anneta sen haitata, sillä minulla on ilo esitellä teille Välimeren helmi nimeltä Cassis. Kuvat puhukoon puolestaan.

cassiscentre.jpg

cassiskallio.jpg

cassis.jpg

Kyseessä on siis Marseillen lähellä sijaitseva idyllinen merenrantakylä. Kylän yhteydessä on myös kalanki. Kalanki. Suomen kielessä riittää siis edelleen sanoja, joiden olemassaolosta minulla ei ollut ennen harmainta haisuakaan. Tsekatkaa Wikipedia, se osaa selittää teille paremmin, mistä on oikein kyse.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Calanque

cassislaivat.jpg

cassislaivat2.jpg

Jos koitan lyhyesti jotenkin kuvailla tätä kalankia, niin kyseessä on eräänlainen kalliomuodostelma, jota ympäröi meri. Ja tässä tapauksessa ei mikä tahansa meri, vaan kauniin sinisen turkoosi Välimeri, jota ympäröi tulenpunaiset ja vitivalkoiset kalliorykelmät. Cassiksen kalanki on vain yksi monista Marseillen lähistöllä sijaitsevista. Niihin voi tutustua lähemmin muutaman tunnin mittaisella risteilyllä, jonka aionkin mahdollisimman nopeasti toteuttaa. Varmaankin yksi hienoimmista kalankeista (?), jopa maailman mittakaavassa on Bonifacion kaupunki Korsikalla, jonne koitan palata tänä kesänä. Suomessa olen kuullut puhuttavan jonkinlaisesta lapinhulluudesta, omalla kohdallani kyse on korsikahulluudesta. Se on paikka, jonne on päästävä ehdottomasti takaisin, ja jota kaipaan jatkuvasti. Cassis onneksi helpotti pahinta korsikakaipuuta, sillä se on maisemana hyvin samanlainen.

cassismairie.jpg

cassismeri.jpg

cassismeri2.jpg

Cassiksen idyllisyydestä huolimatta saimme jälleen kerran muistutuksen välimerellisestä huijausmentaliteetistä. Ranskassa matkustaessanne olkaa erittäin tarkkoja, sillä erinäisiin huijareihin törmää helposti tässä maassa… Olimme kahvilla, lasku oli n. 6€. Maksoimme kahdenkympin setelillä, ja tarjoilija antoi meille 4€ takaisin. Huomautimme, että vaihtorahasta puuttuu kymppi. Tarjoilia mutisi hämillään, että saatte sen kohta. Otettuaan naapuripöydän tilauksen, hän antoi meille sen puuttuvan kympin. Kysymys ei ollut siis vaihtorahan puutteesta, tarjoilija ei käynyt missään vaiheessa ravintolassa sisällä, joten hänellä oli tarvittava rahasumma. Tällainen ”unohtamisen käytäntö” on hyvin yleistä ja koska seurueessani oli ihan paikallinen perusranskalainen, kyseessä ei ole pelkästään turistihuijaus. Ollaan siis varovaisia siellä ulkona!

cassismerikallio.jpg

cassismerimanty.jpg

No mutta joka tapauksessa, pienenä muistutuksena taas, että uskaltautukaahan rohkeasti Nizzan ja Rivieran ulkopuolelle. You ain’t seen nothing yet!

cassismerimetsa.jpg

Suhteet Oma elämä Matkat

Aktiiviviikonlopun satoa osa 1, Vallon- Pont-D’arc

Kuten otsikko jo kertookin, pitkä viikonloppu oli niin aktiivinen, että siitä selviäminen on ottanut aikansa. Viikon tauon jälkeen blogi palaa (taas) pieneltä breikiltä, ja minulla on ilo esitellä lomailun satoa. Ja kyllä, tämä on vasta ensimmäinen osa.

maisemalaakso.jpg

Viime viikonloppu oli siis tooodella pitkä, sillä keskiviikko ja torstai olivat pyhäpäiviä. Ja kun kerran näin on, kuka sitä nyt töihin jaksaisi raahautua perjantaina. Lähes koko Ranska oli pysähdystilassa, PAITSI kaikki turismiin ja matkailuun liittyvä. Koska emme omista autoa, ajattelimme tapamme mukaan viime tipassa vuokrata auton, jotta voisimme nähdä muutakin kuin ikkunoistamme avautuvan sisäpihan. Emme tietenkään ottaneet huomioon, että koko maan lomaillessa ja pakkautuessa Etelä-Ranskaan, vuokra-auton löytäminen ei ole helppo aivan helppo nakki. Koko etelä myi eioota. Fiksuina ihmisinä päätimme kuitenkin lähteä merta edemmäs kalaan ja vuokrakaara löytyi kaupungista nimeltä Valence, n. 130 km Avignonista pohjoiseen kohti Lyonia. Hyppy junaan, reilu tunti matkustusta ja voilà, meillä oli auto. Hyvä me!

maisemalaakso2.jpg

maisemalaakso3.jpg

Ranskassa lomaillessa, varsinkin etelässä, tulee siis muistaa, että sesonkiaikana (heinä- /elokuu ja toukokuun pitkät viikonloput) et ole yksin. Ulkomaisten turistien lisäksi maassa lomailevat näet myöskin sen omat kansalaiset. Tämä on ymmärrettävää, sillä Ranskasta löytyy kaikkea lomailemisen ja kokemisen arvoista merestä vuoristoon. Jos siis tulet tänne sesonkiaikaan, suosittelen suunnittelemaan matkasi ajoissa ja hoitamaan hotellivaraukset ja autonvuokraukset ajoissa. Ja tietenkin, sesongin ulkopuolella hinnat ovat halvemmat ja pystyt hengittämään vapaammin ja lomailemaan coolimmin.

maisemalarc.jpg

Viikonlopun ensimmäisenä etappina meillä oli Vallon-Pont-D’arc, jonka voit lokalisoida alla olevasta kartasta. Kyseessä on vuorien suojassa sijaitseva pikkukylä, joka on tunnettu uskomattoman kauniista luonnostaan ja erityisesti kallioiden muodostamasta sillasta, jonka alla virtaa joki. Voin kuvitella, että paikka on varsinkin aktiivilomailijoiden paratiisi, sillä luonnonolosuhteet mahdollistavat erilaisten urheilu- ja patikointiaktiviteettien harrastamisen. Kaikista suosituin aktiviteetti tuntui olevan kanoottien vuokraus ja miksi ei, sillä puitteet siihen ovat mahtavat. Itse en juurikaan (lue yhtään) piittaa aktiivilomista, mutta kerrankin tuli sellainen fiilis, että tekisi mieli koittaa. Scary.

270px-France_location_map-Regions_and_departements.svg.png

maisemalarc2.jpg

maisemalarc3.jpg

Pelkästään perille pääseminen on jo nähtävyys itsessään, sillä kylään johtava tie mutkittelee kauniin vehreiden laaksojen ja vuoriston läpi. Matkan varrella on ihania periranskalaisia pikkukyliä, joissa aika on pysähtynyt ja jotka tuntuvat olevan käsittämättömän kaukana kaikesta.

jokiihmiset2.jpg

Huvittavaa jutussa on se, että joen rannalle on pääsymaksu. Muistaakseni sesongin ulkopuolella 1,5€ per pää ja sesonkina on pulitettava 3€. Kyseessä on kuitenkin luonnonnähtävyys, joten tuntuu varsinaiselta riistolta joutua sen ihailusta maksamaan. Olisi mukava tietää, mihin rahat menevät. Vaikka maksua perusteltiin siisteydellä ja palkanmaksulla yms., nin joku ihan varmasti tälläkin rikastuu. Harrastetaanko Suomessa jo vastaavanlaista käytäntöä? Paheksun!!!

maisemajoki.jpg

jokiihmiset.jpg

jokimaisema.jpg

Ei saa myöskään unohtaa, että Vallon-Pont-D’arc on historiallisesti merkittävä paikka, sieltä nimittäin löytyy esihistoriallisia luolamaalauksia. Valitettavasti aikamme ei riittänyt niihin tutustumiseen, sillä meitä odotti (taas) aperitiivitilaisuus Avignonissa. Harmi, sillä joka päivä ei ole mahdollisuutta nähdä vastaavanlaista historiaspektaakkelia, mutta onneksi Vallon-Pont-D’arc sijaitsee vain reilun tunnin ajomatkan päässä Avignonista. Kaikkea ei tarvitse nähdä kerralla, ja hyvä niin. Kuka lähtisi seuraksi melomaan seuraavalla visiitillä?

Suhteet Oma elämä Matkat