”Lähdetkö kahville?”, luki WhatsAppissani. En edes harkinnut, kun vastasin, että tietenkin lähden. Robert ehdotti paikkaa ja minä aikaa huomiselle. Tapaaminen sovittiin.

En saanut yöllä unta. Jännitin ja odotin. Kun Niko puhui minulle, kuulin sanoja, mutta en niiden sisältöä. Aamulla menin töihin ja otin pari tuntia ylityövapaita, jotta ehtisin valmistautua. Kävin suihkussa ja pidin tarkasti huolen, että olin viehättävä kaikkialta, ihan vain kaiken varalta.

Seisoin suihkun jälkeen alastomana peilin edessä. ”Mitä jos Robert ei pidä pienistä rinnoistani?” Jännitin vatsalihaksiani ja olin niihin tyytyväinen. Kunnes mietin, että ehkä Robert ei pidä niistä. Tai ehkä karvojeni ajelu olikin virhe… Muistin, että olimme menossa kahville. Vain kahville. Neljäs vaatekerta kelpasi minulle ja olin valmis.

Ajoin kahvilalle hieman etuajassa ja odotin auton ulkopuolella Robertia. Hän ajoi parkkialueelle ja pysäköi viereeni. Robert tervehti iloisesti ja kaappasi minut halaukseensa. Hän otti minut syliinsä kuin karhu. Polveni tuntuivat veteliltä ja poskiani kuumotti. Hän näytti upealta! Aivan kohtuuttoman upealta!

Menimme kahvilaan ja Robert pyysi minut istumaan. Hän ei kysellyt, mitä haluan, vaan toi pöytään tarjottimella kahvit, maitokannun ja kaksi leivosta. Juttelimme, eikä Robertin keskittyminen minusta herpaantunut hetkeksikään. Kun kahvilaan tuli joku muu asiakas, Robertin pää ei kääntynyt, vaan meitä oli vain kaksi. Hän loi ympärillemme meidän oman kuplamme, jonka sisällä oli lämmintä ja turvallista. Pelottavaakin vähän.

Istuimme tunnin. Se tuntui muutamalta minuutilta. Lähdimme autojamme kohden ja kun olimme hyvästelemässä, halasimme. Sen pitkäksi venyneen halauksen yhteydessä käänsin kasvoni Robertin kasvoja kohden. Nousin varpailleni ja suutelin häntä. Robert piti minusta tiukasti kiinni ja suuteli minua. Sen piti olla vain suukko, mutta en pystynyt lopettamaan. Suutelin häntä uudelleen. Irrottautuminen oli kamalan vaikeaa! Suutelimme vielä. Ja vielä ihan vähän.

”Nyt täytyy mennä. Laitan sulle viestin illalla”, Robert sanoi ja minä nyökyttelin kuin tahdoton sätkynukke.

Istuin kotona Nikon vieressä ja katsoin televisiota. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä katsoin. Minun maailmaani ei mahtunut muita ärsykkeitä, se oli aivan täynnä Robertia. Puhelimeni piippasi viestin merkiksi. Pidättelin itseäni.
”Hei! Kiitos upeasta kahvihetkestä! Olisi kivaa nähdä toistekin.” Robert kirjoitti. Vastasin vapisevin sormin, että tykkäsin minäkin. Paljon ja että halusin lisää. Kirjoitin ensin ”sinua”. Vaihdoin sanan.

Myöhemmin sängyssä otin Nikon suuhuni. Kovaa ja kunnolla, koska en halunnut häntä sisääni. Hän laukesi ja oli tyytyväinen. Kun hän vaipui raukeuteensa ja nukahti, hiivin kylppäriin ja hellin itseäni ja mieltäni. Pitkään ja viivytellen, ilman apuvälineitä.

Menin sänkyymme, enkä taaskaan saanut unen päästä kiinni. Katsoin nukkuvaa Nikoa ja ymmärsin hyvin, ettei tämä ole oikein. Ei lähellekään! Niko oli hyvä mies, aina kiltti ja huomaavainen. Hyvä rakastajakin. Tiesin, että minun on vedettävä raja ja lopetettava tämä Robert-kuvio heti, ennen kuin se ehtii edes alkaa. Mutta en ollut koskaan tuntenut näin. Lopulta minun oli pakko myöntää, etten halunnut lopettaa sitä. Enkä halunnut luopua Nikosta. Tuntui, että mieleni repeää. Mutta silti, kaiken yli nousi outo tunne. Aina, kun ajattelin Robertia, tunsin sen kehossani. Värinänä, muurahaisina vatsassa, kosteutena.

Tapasin Nikon tammikuussa 2014. Olin 22-vuotias ja hän kolme vuotta vanhempi. Ihastuin ja rakastuin ja alle vuoden kuluttua asuimme jo yhdessä. Helmikuussa 2016 päätimme mennä naimisiin. Kaikki meni jotenkin niin helposti. Rakkaus, riidat ja käytännön asiat olivat mahdottoman sujuvia ja niiden kulku oli kuin oppikirjasta. Ajattelin, että tämä on minulle suotu jostain syystä.

Menimme vuoden 2020 alussa Nikon työpaikan järjestämälle illalliselle. Laittauduin parhaimpiini ja Nikokin oli niin komea. Aloitimme kuohuviinillä ja minäkin hymyilin lukemattomille ihmisille, joita en ollut koskaan ennen tavannut, enkä luultavasti tämän jälkeen tapaakaan. Välillä vilkaisin itseäni peilistä ja pidin näkemästäni. Tunsin oloni jotenkin oudon kotoisaksi itsessäni.

Istuimme ison pöydän ääreen meille osoitetuille paikoillemme. Niko istui vieressäni. Kuulin olkani takaa matalan tervehdyksen. Käännyin häntä kohden ja salama iski lävitseni! Minua kohden kättänsä ojensi pitkä ja roteva, noin viisikymppinen mies. Hänen silmiensä uurteet kertoivat eletystä elämästä ja kun hän katsoi minua, hän katsoi syvälle! Hänen aikuinen charminsa täytti aistini kokonaan. Hänen itsevarmuutensa, hyvätapaisuutensa ja sivistyneisyytensä sekoittui pieneen ilkikuriseen pilkkeeseen hänen katseessaan. Ihoni nousi kananlihalle, kun vastasin hänen varmaan, mutta samalla jotenkin huomioivaan kädenpuristukseen. Hän kertoi olevansa Robert. Hän istui viereeni ja jouduin kamppailemaan, etten olisi tuijottanut häntä.

Ruokailimme ja seurustelimme ja vaikka paikalla oli paljon ihmisiä, hän huomioi minut täysin. Minusta tuntui, että hän ei antanut minun tuntea itseäni sivujuonteeksi, vaan hänen päähenkilökseen. Voi, miten se imarteli minua! Unohdin Nikon ja upposin häneen minuutti minuutilta enemmän. Hän oli kohteliain mies, jonka olin koskaan tavannut. Kaikki hänen tekemisensä oli niin luonnollista.

Ilta kului todella nopeasti, ihan liian nopeasti. Tuli aika hyvästellä, enkä olisi halunnut. Kun kävelimme naulakoille, Robertin käsi kosketti lantiotani. ”Vahingossa”.

Kun pääsimme kotiin, otin sen, mitä konjakista humaltuneelta aviomieheltäni oli saatavissa. Hän nukahti ja minä jatkoin. Etsin Robertin Facebook-profiilin ja jatkoin omin käsin, kuin en olisi koskaan ennen niin tehnyt.

Tiesin HETI, että mielessäni oli tapahtunut jotain, mitä en olisi saanut sallia. Mutta tunne oli ylitsepääsemätön. Se tuntui päässäni, se tuntui jaloissani ja voi, miten se tuntui jalkovälissäni!

Aamulla Niko pesi hampaansa ja halusi. Hän teki sen, minkä kyllä osasi, mutta minulle hän oli juuri silloin Robert.

Myöhemmin päivällä paine minussa kasvoi hallitsemattomaksi. Päädyin, en päättänyt, vaan päädyin lähettämään Robertille viestin Messengerillä. Kirjotin, kuinka mukavaa oli tavata hänet ja miten aivan sattumalta heti törmäsin hänen profiiliinsa. Hän vastasi viestiini ja muutaman hyväntuulisen ja pinnallisen viestin jälkeen, puhelimeni näytöllä oli hänen puhelinnumeronsa.