Nyt

Teen vihdoin sen, mitä oon ajatellut jo pitkään. Alan kirjoittaa taas. 

Mulla on krooninen migreeni, on ollut muutaman vuoden. Kipupäiviä enemmän kuin terveitä. ”Terveinä” päivinä läsnä on usein muut kroonistuneen migreenin oireet ja aina pelko ja tieto siitä, että kohta mennään taas. Käytännössä olen täysin sänkykunnossa pari kertaa viikossa, mutta sellaista päivää jona ei väsyttäisi tai olisi sumuinen, outo, pahoinvoiva ja kireä olo tai jonkinasteista kipua, en oikeen muista. 

Seurauksena oon uupunut, turhautunut, vähän vihainen mutta lamaantunut. Epätoivoinen ennen kaikkea. Peloissani, kyllästynyt.

Kirjoittaminen on monesti aiemmin auttanut, tuntunut helpommalta kuin puhuminen. Ajattelen niin, toivottavasti en liian positiivisesti, että kirjoittaminen ehkä voisi helpottaa noita kaikkia tunteita, jotka on käyneet vähän liian tutuiksi. Kerroin, että oon peloissani: koska en tiedä, kuinka kauan lamaannuttava kipu ja sairaus on iso osa mun elämää – en tiedä, olenko koskaan kyvykäs normaaliin elämään, sellaiseen, josta olen onnekseni joskus nauttinut. En tiedä, joudunko miettimään kaiken sairauden kautta koko loppuelämäni ajan. Oon peloissani kuitenkin vähän myös siksi, että fyysinen kipu on tavallaan helppo käsiteltävä aikansa, mutta alkaa jossain vaiheessa tuottaa rinnalleen myös aika paljon henkistä ahdistusta. Niitä fiiliksiä ja turhautumista voin toivottavasti purkaa kirjoittamalla.

Kirjoittaminen myös siksi, että en jaksa enää puhua. Tuntuu, etten voi kuormittaa läheisiäni puhumalla tästä niin paljon, kuin näin isosta osasta elämää kuitenkin pitäisi. Kyllästyttää niin paljon se, kuinka usein täytyy perua tapaamisia ja yhteisiä menoja aina saman syyn vuoksi: aina vähän hävettää, vaikka ei pitäisi. Joskus on hankalaa olla nuori ja niin usein sairas, kun ihmiset ympärillä on jaksavia, energisiä ja uupuneita korkeintaan työstressistä tai liian täyteenahdetusta elämästä.

Tämä voi siis olla se paikka, johon voin kirjoittaa joka toinen päivä, että voi perse kun taas on perseestä. Tai sitten jotain muuta. Myös elämän ihanista asioista (niitä on paljon) ja täysin migreeniin liittymättömistä aiheista. Kuitenkin lähinnä itselleni ja siksi, että pysyy sitten ehkä pää kasassa. Ja jos tämän kautta voin jollekin vielä oikaista, että migreeni ei ole yhtä kuin päänsärky, niin sekin on hyvä.