Uuden vuoden kauhuhetket

Minulla on kaksi koiraa, joista toinen on erittäin paukkuarka. Sille uusi vuosi on siis vuoden hirveintä aikaa. Viime vuodenvaihteen vietimme saunassa, sillä se oli ainoa paikka, josta pystyi tilkitsemään ikkunan niin, ettei valonvälähdykset näkyneet. Virittelin vielä stereot kylppäriin, jotta pauke ei kuuluisi niin selkeästi. Siellä me sitten istuttiin, minä ja tärisevä mytty.

Siksi verenpaineeni kohoaa taivaisiin kun ensimmäiset raketit ammutaan.  Tänäkin vuonna ensimmäiset paukahdukset kuuluivat jo 27.12. siis heti ensimmäisenä myyntipäivänä. Ohjeistushan on sinällään ihan yksinkertainen, vaikka raketteja saa myydä jo heti joulun jälkeen, saa niitä ampua 31.12. klo 18 alkaen ja päättyen 1.1. klo 02, siis muutaman tunnin ajan. En pysty millään käsittämään miten noin yksinkertainen ohjeistus on valtaosalle täysin mahdotonta sisäistää.

Meillä se puolestaan tarkoittaa sitä, että paukkuarka koirani ei suostu pimeällä ulos kun ensimmäiset, yksittäisetkin raketit on ammuttu, ei vaikka nameilla houkuttelisi. Ja aaton paukutuksen jälkeen ulkoilu on useamman viikon ajan todella hankalaa, sillä kaikki kolahdukset täytyy kuunnella erityisen tarkasti ja katulamput varmistaa etteivät ne vaan räjähdä (fiksu koirani yhdistää paukkeen ja  kirkkaan valon :)). Jatkuvasti täytyy olla varuillaan, valmiina ryntäämään kohti kotia, täristen ja läähättäen. Ja minua pelottaa kauanko sen sydän kestää tuollaista rasitusta.

Toistaiseksi emme tänäänkään ole pystyneet tekemään yhtään lenkkiä, joilla rakettien pauke ei olisi kuulunut. On siis suoranainen ihme, jos saan sen vielä tänään rapun ovesta ulos. Epäilen sen tekevän tilannearvion jo rappukäytävässä ja laittavan nelivetojarrutuksen päälle.