Kun onni minuun iski

Happiness hit her like a train on a track
Coming towards her stuck still no turning back….
… The dog days are over…

Näin se tapahtui. Kirjaimellisesti onni vain oli siinä, eikä se enää lähtenyt pois. Tunnen sen konkreettisena pienenä värinänä rintalastani alla. Se on siellä, vaikka oma elämä olisi kaaosta ja stressi ajaisi minut itkun partaalle. Onni minussa näkyy kuulemma niin, että olen aina mielissäni kaikesta. Nauran mielellään ihan kaikelle mahdolliselle. Ihan sama kuinka noloa se on. Naururypyt todistavat, että naurettu on ja toivottavasti niitä on vanhana yhtä paljon kuin mummollani on.

Miten siinä sitten kävi niin, en oikeasti tiedä! Luin paljon kaikkea, olen aina ollut kiinnostunut lehtijutuista, joissa vanhemmat naiset kertovat elämänviisauksiaan. Luulen että erityisesti ne ovat opettaneet, ettei elämä lopulta ole niin vakavaa. Ja että elämä ei ole loputtoman pitkä. Why not enjoy the ride ja Ces’t la vie! Näillä mennään mitä on annettu.

Kun nyt oikein pinnistelen, milloin muutos minussa tapahtui, niin mieleen tulee eräs epätoivoinen hetki, kun tunsin, etten jaksa enää päivääkään. Olin kamalassa kesätyössä ja parisuhteessa ja näiden vuoksi loputtoman väsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. Etsin apua mistäs muualtakaan kuin selfhelpeistä, vaikka todellisuudessa olisin varmasti tarvinnut psykologia. No siinä tilanteesta tästä ei varmastikkaan ollut apua, mutta myöhemmin olen huomannut tämän kirjan palanneen mieleeni stressaavissa elämäntilanteissa. Nyt kaivoin opuksen taas esiin ja huomasin suureksi yllätyksekseni tehneeni alitajunnassa harjoitteita, jota kirjassa neuvotaan tekemään! Ja mikä käsittämättömintä – kun tuona kesänä 2013 itkua tuhertaen luin kirjaa ajattelin, etten koskaan opi hyväksymään itseäni, ja opi onnelliseksi – niin nyt kolme vuotta myöhemmin ajatteluni on hyvin samankaltaista opuksen kanssa.

mitaoptimisteiltavoioppia.jpg

Tämä kirja – Mitä optimisteilta voi oppia (Nicholas Jacquemot, 2010) – edustaa positiivista psykologiaa, eikä ole niin hömppää kuin aluksi voisi luulla. Kirjassa esitellään onnellisuustutkimusta positiivisen psykologian ja vähän sosiaalitieteidenkin näkökulmasta. Palaan kirjaan vielä seuraavissa kirjoituksissa, mutta tässä mielestäni osuva kirjan antama määritelmä onnelle, josta on hyvä lähteä liikkeelle:

” Positiivisen psykologian alalla onnea kutsutaan usein iloiseksi ja tyytyväiseksi elämäksi”

Kirjan mukaan tärkeä tekijä onnen tunteen saavuttamisessa on halu ja tunne siitä, että elämällä on jokin tarkoitus. Tämä tarkoitus ohjaa elämää tiettyyn suuntaan, toisinsanoen antaa elämälle kutsumuksen. Lisäksi kirjassa on mielenkiintoinen näkemys aikaperspektiivistä olennaisena osana elämäniloa. Kokonaisvaltainen onni (esim. kun kysytään; oletko tyytyväinen elämääsi) ei ole vain hetkissä, vaan onnellisuus edellyttää jatkuvasti tämän hetken ja tulevan hetken huomioimista. Onni ei siis olekaan vain carpe diem ja thats it.

Yhteiskuntatieteilijänä minua alkoi kovasti kiinnostamaan, miten jatkuvasti enemmän epävarmuutta sisältävä maailma perinteisten instituutioiden (esim.perhe) mullistuessa ja työelämän muuttuessa pirstalaisemmaksi (pätkätyöt) vaikuttaa onnen tunteeseen. Miten meidän käy, kun tulevaisuudesta ei ole varmuutta ja on vain tämä hetki. Miten onnellisuuteen vaikuttaa sopeutuminen tähän muutokseen?

Kirjassa on paljon harjoituksia tällaisen pysyvän elämänilon löytämiseksi, joista voisin jatkossa kirjoittaa. En ole itsekään tehnyt kaikkia harjoituksia, joten voisin raportoida myös omakohtaisesti, kuinka kävi.

Palataan kirjoituksen punaiseen lankaan, eli siihen, miten onni laskeutui minuun. Ehkä tällä kirjalla oli jotakin vaikutusta, mutta tuskin se, että sattumalta noukin kirjan kirjakaupan hyllyltä voi täysin selittää, miksi nyt olen onnellinen ja vielä kolme vuotta sitten en ollut alkuunsakkaan. Kirja laittoi kuitenkin ajatukseni kulkemaan oikeita ratoja ja sai aikaan positiivisen kierteen, jonka johdosta aloin käymään läpi prosessia nimeltä näin hyväksyn itseni. Itsensä hyväksyminen ei ole tapahtunut taikaiskusta, eikä esimerkiksi laihtumisella ollut osuutta asiaan. Sanoisin, että oikeastaan olen hyväksynyt itseni, kun olen siirtänyt katseen omasta navasta muihin ja muuhun. Olen löytänyt sen tarkoituksen elämälle, mitä tuossa kirjassakin kuvattiin tärkeänä. Siitä voisinkin kertoa seuraavassa kirjoituksessani!

Chiao siihen saakka!

ps. Tää biisi saa aina vaan uudestaan hymyn korviin.

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Syvällistä