Mä ihan vähän vaan lepään taas

Jaahas, taas on näköjään muutama viikko vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Ja ne muutama viikko on mennyt levätessä, nukkuessa, makoillessa, torkkuessa ja mitä näitä nyt on. Väsymys on pohjatonta, mikään ei riitä. Välillä nukkuu vain siksi, että jos se estäisi oksennusta tulemasta. Oksentaminen kun on ollut toinen harrastus täällä viime aikoina.

Päivät suunnitellaan siten, että yöunet pysyvät riittävän pitkinä, päiväunet (tai kahdet) on mahdollista nukkua ja että on aikaa oksentaa joko ennen tai jälkeen jonkun tekemisen. Ihanaa.

Ensimmäinen neuvolakäynti on takana. Sainko sieltä jotain? En todellakaan. Tulinko kuulluksi ja ymmärretyksi? En missään tapauksessa. Erinäisiin päihdekyseilyihin kyllä vastasin ja sain lisämateriaalia tupakoinnista raskauden aikana, kun olin alkukesän juhlissa ennen tietoa raskaudesta tehnyt syntiä ja polttanut. Ei auttanut, vaikka yritin sanoa nevolaihmiselle, ettei minulla ole aikomustakaan polttaa raskausaikana.

Seuraavaa käyntiä en myöskään odota innolla, sillä silloin on vuorossa meidän voimavarojemme kartoitus, huhhuh ja huokaus. Kyllä, jollain tasolla ymmärrän, mutta kun meillä on kaikki hyvin, niin tuntuu turhalta yrittää kaivaa ongelmia. En myöskään pysty ennustamaan, että tuoko vauva tullessaan ongelmia, johon haluaisimme apua neuvolasta. Sen näkee luultavasti vasta sitten. Tuntuu omasta mielestä turhalta, varsinkin tällä hetkellä, kun ei edes tiedä onko vatsassa mitään elävää. Se minua eniten kiinnostaisi.

Nyt näyttääkin olevan jo päikkäriaika, joten seuraavaan kertaan.