Vuoden 2014 ehdoton häätrendi

Häissä tapahtuu usein paljon, kaikkea ja kokoajan. Ensin jännitetään kirkossa, saadaan kylmiä väreitä häämarssin kajahtaessa kirkon uruista  ja vetistellään vihkimisen aikana. Ihastellaan hääautoa, etsitään juhlapaikkaa ja siellä omaa pöytää ja istumapaikkaa, mutta sitten alkaa mielestäni se tylsä vaihe. Hääparin odottaminen saapuvaksi juhlapaikalle.

Omia häitäni suunnitellessa, tämä vaihe aiheutti päänvaivaa. Ensimmäiset ihmiset kun saattavat kirkon jälkeen saapua hääpaikalle viidessä minuutissa, kun taas toisilla voi vieraassa kaupungissa hukkaillessa, parkkipaikkaa etsiessä tai taksia odotellessa kestää tuntikin samaan matkaan. Itse halusin, että saavumme hääpaikalle vasta kun kaikki ovat jo paikalla. Halusin, että meitä on toivottamassa tervetulleeksi seisaallaan taputtaen kaikki juhlavieraamme, jonka jälkeen voimme suoraan siirtyä onnitteluihin ja maljannostoon. Monet käyvät kirkon jälkeen ottamassa hääkuvia ja saattavat olla pois juhlapaikalta kaksikin tuntia. Me puolestaan kiertelimme vajaan tunnin hääautollamme kaupunkia ja nautimme kuohuviiniä. Koska omia häitäni suunnitellessa, mietin paljon vieraiden viihtyvyyttä, en voinut olla ajattelematta, miten vaivalloista on odottaa pitkä aika ennen juhlan virallista alkua. Koska häihin on tapana kutsua ihmisiä elämän eri osa-alueilta, ei vierailla välttämättä ole tuttuja pöydissään. Lisäksi tämä vaihe on vielä sitä vaihetta, kun ihmiset ovat juhlatamineissaan hieman jäykkiä, eikä juttu lennä samalla tavalla kuin muutaman tunnin jälkeen. Miten siis saada tästä hetkestä vieraille viihtyisä ja mikä on mielestäni uusi häätrendi?

 

(rumpujen pärinää)

Ehdottomasti amerikkalaistyylinen coctail hour!

Ennustan, että jatkossa kirkosta siirrytään juhlapaikan yhteydessä olevaan tilaan viettämään coctail tuntia, ennen virallisen hääjuhlavastaanoton alkua. Coctail tunnin aikana vieraille tarjotaan kuohuvaa, tai esimerkiksi häiden teemadrinkkejä, sekä pieniä sormin syötäviä naposteltavia. Tilassa voisi soittaa pieni orkesteri rauhallista musiikkia ja siellä voisi olla näytillä kuvia hääparin elämänvaiheista. Ihmiset voisivat kierrellä maistelemassa ruokia, katsella kuvia ja saada näistä jotakin jutun juurta keskenään. Tai sitten ei, mutta ainakaan eivät joutuisi istumaan tuntitolkulla määrätyllä paikalla pöydissä. Vasta juuri ennen hääparin saapumista ihmiset siirtyisivät paikoilleen juhlatilaan. 

Olen ymmärtänyt (eli katsonut Neljät häät Amerikassa -ohjelmaa), että jenkkihäissä coctail hour on enemmän sääntö, kuin poikkeus, mutta Suomeen tämä trendi ei ole syystä tai toisesta vielä rantautunut. Ja koska mielestäni häissä ajatellaan nykyään yhä enemmän vieraiden viihtyvyyttä, eikä pelkästään itse juhlaa, on coctail tunti siis ehdottomasti tuleva trendi.

 

P.S. Meidän häissä ei ollut coctail tuntia, vaan vieraat odottivat pöydissä, mutta se olikin vuonna 2013.

 

 

Muoti Rakkaus Trendit

Miten löytää arjen tasapaino?

Totesin tänään, että arjessani ei ole, eikä ole pitkään aikaan ollut tasapainoa ja tilaa useille asioille. Mikäli teen jotakin, on se sillä hetkellä koko elämäni, eikä muulle jää aikaa.

Viime keväänä minä suunnittelin häitä, katsoin pukuja, koruja, kenkiä, laukkuja, mietin ohjelmaa, kiersin Turun kirkkoja, soittelin juhlapaikkoja, testailin kymmeniä sormuksia ja kilpailutin catering-yrityksiä. En huomannut leskenlehtiä ja perhosia. Milloinkohan lumi suli viime keväänä? 

Viime kesän minä laihdutin. Punnitsin ruokia, söin kellon tarkasti, kävin aamulenkillä ja salilla, mittasin ja punnitsin itseäni. En käynyt ystävien kanssa piknikillä tai terassilla, en festareilla, en mökillä. En ottanut aurinkoa, en jaksanut panostaa asunnon siisteyteen, muuta kuin pakon sanelemana. Kaikki energia meni laihdutusprojektiin.

Viime syksynä minä suunnittelin häämatkaa. Googletin eri maita, katsoin kuvia, luin matkablogeja, mietin budjettia, hankin kameran ja muita matkalla tarvittavia tavaroita. Minulla oli vihko täynnä erilaisia reittisuunnitelmia, kaupunkeja ja asioita, joita halusin tehdä. En kiinnittänyt huomiota ruokavalioon, salikäynnit harvenivat ennen kuin loppuivat kokonaan, aamulla en lähtenyt lenkille. 

Viime talvena minä valmistauduin päättämään sijaisuuteni töissä ja pyrin jättämään mahdollisimman puhtaan pöydän äitiyslomalta palaavalle ystävälleni. Tein ylitöitä, siivosin kaappeja, deletoin töitäni, kirjoitin ylös asioita, pakkasin tavaroitani ja stressasin, jos ystäväni mielestä olenkin tehnyt jotain väärin. Illat olivat pimeitä ja verhot piti vetää työhuoneen ikkunan eteen, kun istuin viimeisenä toimistolla tekemässä vielä tämän yhden jutun. Tulin töistä kotiin raatona, istuin sohvalla, kunnes siirryin sänkyyn nukkumaan. Salit, lenkit ja kuntosalit oli jo unohdettu. Karkkipussi kyllä lohdutti, ja viltti ja kynttilät.

Ja mitä huomasin tänään. Olen kyllä tavannut ystäviä, mutta remontointi ja asuntoon liittyvät asiat alkavat valtaamaan ajatuksia ja päiviä. En ole muistanut käydä kaupassa, en ole panostanut ruuanlaittoon. Salikortti huutaa kaapin perälle heitetyn kassin pohjalta, että ”oletko unohtanut minut?” Kun ystävä kysyy viikonloppu suunnitelmista, vastaan, että remontoin, enkä kysy josko tehtäisiin yhdessä jotain kivaa.

 

Okei, ehkä totuus ei nyt aivan näin mustavalkoinen ole ollut, kuten jokainen voi arvata, mutta tällaiset projektit vievät minut mukanaan niin hyvällä kuin pahalla. Pitäisikö minun tehdä itselle aikataulu, jotta muistaa tehdä kaikkia elämääni kuuluvia asioita? Minä haluan remontoinnin ja suunnittelun lomassa muistaa myös ystävät ja perheen, kyläillä ja kutsua kylään. Haluan leipoa, grillata, muistaa käydä kaupassa ja kokeilla uusia ruokia. Haluan käydä kuntosalilla ja kävelemässä. Haluan lukea blogeja ja kirjoittaa omaani. Haluan valokuvata, nauttia keväästä, tehdä pihatöitä, käydä hulluilla päivillä ja elokuvissa. Haluan suunnitella tulevia matkoja ja miettiä kesän festareita. Haluan pestä pyykkiä, käyttää tiskikonetta, imuroida, siivota auton, pestä ja öljytä terassit, muistaa ostaa kukkia maljakkoon…

Nyt on pakko lopettaa, sillä tätä listaa jatkuisi loputtomasti, mutta miten te sen teette? Vai pystyykö siihen joku? 

Ehkä täytyy oppia ajattelemaan, ettei asiat ole toisiltaan pois, vaan tukevat toisiaan. Täydellä mahalla jaksaa taas rempata, ystävän tapaamisen jälkeen on energiaa keskittyä vakavampaankin päätöksen tekoon. Blogin kirjoituskin on kivampaa, kun silmäkulmassa ei näy tiski- tai pyykkivuori.

 

Hyvää alkanutta vikkoa ihmiset! Toivottavasti viikko pitää sisällään monia eri asioita, eikä vain yhtä ja samaa pakkotahdilla aamusta iltaan.

 

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä