Ajatukset ei oikein meinaa pysyä järjestyksessä päässä, joten kirjoittaminen jostakin tietystä aiheesta tuntuu nyt mahdottomalta. Niinpä ajattelinkin nyt vain tulla hiukan kertomaan kuulumisia. 

Vauva on nyt seitsemän viikon ikäinen ja tunnemme alamme tuntemaan häntä jo sen verran, että osaamme pitää hänellä jonkunlaista päivärytmiä. Illalla mennään nukkumaan noin yhdeksän aikaan ja toisinaan vauva nukahtaa heti, toisinaan muutaman tunnin päästä. Aamulla syötän vauvan vielä yhdeksän aikaan ja hiippailen itse hammaspesulle-aamupalalle-tukanlaittoon ja jätän vauvan nukkumaan hetkeksi. Vauva herää noin kymmenen aikoihin ja on tunnin tai enintään kaksi tuntia hereillä, jonka jälkeen laitan hänet päiväunille ulos. Tässä välissä minun olisi myös hyvä käydä vaunukävelyllä, mutta nämä harmaat ja sateiset päivät eivät ole samalla tavalla houkutelleet ulos kävelylle, kuin ne ihanat aurinkoiset päivät muutaman viikon takaa. Vauva nukkuu kahdesta neljään tuntia ulkona, jonka jälkeen on jälleen kaksi tuntia hereillä. Seuraavan väsymyksen aikana lähdemme miehen kanssa kahdestaan vaunukävelylle, tai autolla kauppaan/asioille, jolloin vauva saa taas nukkua. Illat eivät ole enää niin itkuisia, kuin vielä muutama viikko sitten, jolloin vauva itki niin mahaväänteiä, kuin väsymystäänkin. Vauva ei enää juurikaan nukahtele syliin, vaan tarvitsee apua nukahtaakseen. Yötkin sujuvat jo useimmiten melko kivasti. Viime yönä vauva nukahti kymmeneltä ja heräsi yöllä syömään kahdelta, viideltä ja seitsemältä. Toisinaan vielä vauva tankkaa öisin, jolloin tuntuu, että koko yö menee syöttäessä ja vauva saattaa heräillä vähintään kahden tunnin välein.

Vauva osaa jo hymyillä, mikä tekee seurustelusta antoisampaa. Ensimmäinen tietoinen hymy tuli vasta reilu kuuden viikon iässä. Pitkään sitä hymyä kalastelin, ennen kuin se vihdoin tuli. Nyt hymy tulee jo päivittäin seurustellessa. Ihana pieni. <3

Tunteet menevät vuoristorataa ja muuttuvat päivän aikana useasti. Aamulla voin olla pitkäänkin hereillä ja katsoa heräilevää vauvaa, joka venyttelee pulleita käsiään ja ei yrityksistä huolimatta millään saa silmiään auki. Silloin tekisi mieli itkeä, kun on niin onnellinen siitä pienestä siinä kyljessä. Yleensä juuri ennen kun mies tulee töistä, tulee väsähdys. Silloin vauva alkaa yleensä olla valmis toisille päiväunilleen ja on itkuinen. Siinä kohtaa olen valmis antamaan hoitovastuun hetkeksi miehelle. Illalla, varsinkin silloin kun vauva itki mahakipujaan, olen saanut itseni googlettelemaan korvatulehduksia ja koliikkia lähes hysteerisenä. Olo on ollut avuton. Olen miettinyt, että ihanko tosiaan tämä pää punaisena itkevä vauva on nyt tässä ja minun, MINUN, tulisi osata sitä hoitaa ja hoivata niin, että se ei enää itke. Olen tuntenut ylpeyttä, kun vieraat ihastelevat vauvaa kyyneleet silmässä tai äitini kertoo toistavansa vauvan jokelteluvideota päivittäin. Olen tuntenut ikävääkin, kun vauva nukkuu pitkään päiväunia. Eilen tunsin myös pelkoa, kun katsoin uutisia, jossa kerrottin Venäjän veneturmassa kuolleista, New Yorkin pommi-iskusta, Alppeja päin syöksetystä lentokoneesta ja Al-Shababin hyökänneen kenialaiseen yliopistoon. Tällaiseen maailmaan minä olen tuon pienen avuttoman tuonut, enkä voi olla aina häntä suojelemassa. Enimmäkseen katson kuitenkin vauvaa ihastellen ja ihmetellen. Jokainen ilme ja ele on mielestäni maailman suloisin ja ihmeellisin. Vauva on saanut itsessäni pintaan niin monenlaisia tunteita, voimakkaampana kuin aikoihin. Onneksi myös onnen ja ilon tunteet ovat voimakkaampia kuin pitkiin aikoihin. Silloin jaksaa välillä ne kurjemmatkin ajatukset ja tunteet.

Ihanaa pääsiäistä!