Terkkuja synnytystapa-arviosta

Maanantaiaamuna olin Tyksissä sovitulla lääkärikäynnillä. Käynnillä tehtiin synnytystapa-arvio ja juteltiin niin raskausdiabeteksesta, kuin synnytyspelosta, joista oli neuvolasta laitettu lähetteet aikanaan Tyksiin. En tiennyt ajan koskevan myös synnytyspelkoa, joten en oikein ollut jäsennellyt ajatuksiani siihen liittyen ja keskustelu jäi melko pintapuoleiseksi. Toisaalta pahin synnytyspelko on ehkä raskauden aikana hieman vähentynytkin. Olen myös tajunnut pelkääväni synnytysta sen vuoksi, että se on uusi ja tuntematon asia. Luultavasti pelkäisin ja jännittäisin yhtälailla vaikka leikkaukseen menoa.

Vauvasta tehtiin painoarvio, joka paljasti vauvan olevan jo raskausviikon 38 alussa lähemmäs 3,8 kiloa. Lääkäri oli sitä mieltä, että käynnistys painon vuoksi on hyvä tehdä reilusti ennen laskettua aikaa, sillä viikon 40 jälkeen vauva ei enää kasva yhtä paljon. Mikäli synnytystä ei käynnistettäisi, olisi mahdollista, että raskaus jatkuisi viikolle 42 asti ja lääkärin mielestä vauvan ei kannata antaa kasvaa niin kauaa. Synnytyksen käynnistys sovittiin ensi viikolle. Vaikka painoarvio kuulosti todella hurjalta aluksi, sai lääkäri puheillaan minut vakuuttuneeksi, että syytä huoleen ei ole. Lääkäri mainitsi minunkin olevan keskivertoa pidempi nainen ja vauvan tuntuvan myös pitkältä. Lantiossa on myös lääkärin mukaan hyvin tilaa. Mukava oli myös kuulla, ettei vauva vaikuta ruumiinrakenteeltaan sokerivauvalta, vaan vyötärönympärys oli samassa linjassa päänympäryksen ja reisiluun mitan kanssa. Tätä olin jännittänyt jonkun verran, sillä kuten aiemmin kerroin raskausdiabetekseen liittyvässä kirjoituksessa, joitakin arvojen ylityksiä on ollut.

Kun lähdimme Tyksistä, olo oli epätodellinen. Ensi viikolla on edessä synnytys, raskaus loppuu ja meistä tulee äiti ja isä. Ehkä ensi viikolla jo pääsemme asettelemaan vauvaa ostamaamme turvakaukaloon ja tuomaan sen omaan kotiimme. Oikeasti ne pienet pestyt ja viikatut vaatteet tulevat käyttöön ja melko pian nuo viikkoja rappusten alla viihtyneet vaunut viedään ulos ja kopassa tuhisee meidän lapsemme. Raskausdiabetes loppuu ja aion syödä kaikkia niitä himoitsemiani asioita, joita olen raskausajan vältellyt, kuten sushia, karkkia ja sipsiä.

Tieto synnytyksen käynnistyksestä on tuonut itselleni selkeästi lisää energiaa. Olen kuvitellut voivani kuitenkin melko hyvin, mutta onhan tässä nyt enemmän tai vähemmän ollut kremppaa: liitoskipuja, unettomuutta, närästystä, jatkuvaa vessassa ramppaamista varsinkin öisin, vetämättömyyttä, selkäsärkyä ja supistelua liikkeessä. Nyt kun tietää, että raskautta on jäljellä viikko, kestää nämäkin oireet paremmin. On myös lohdullista tietää vauvan olevan valmis syntymään, joten enää ei tarvitse pelätä supistelujen johtavan synnytyksen käynnistymiseen.

Nyt voikin nauttia loppuraskaudesta ja kahdenkeskisestä ajasta miehen kanssa. Viikonloppuna käydään nopea sukulaiskierros kotipaikkakunnillamme, tarkistetaan kaiken olevan valmiina vauvaa varten (kolmannenkymmenennen kerran), kuvataan vatsaa ja rentoudutaan. Minun tekisi hirveästi mieli mennä miehen kanssa kunnolla ulos syömään, mutta nyt ei ehkä viimeisinä päivinä uskalla riskeerata verensokerien kanssa mitään. Viimeisen viikon aionkin kiinnittää erityistä huomiota sokereihin, jos vain vähääkään voin sillä vaikuttaa vauvan hyvinvointiin syntymän jälkeen. Mutta hei, olen katsellut syömisiäni melkein puoli vuotta, joten viimeisen viikon jaksaa helposti. Aion myös viimeisen viikon käyttää ahkerasti odotusajan vaatteitani. Tänään menen ystävän luo kylään ja aion ehdottomasti pistää mekon päälle.