Kämppiselämää

Heipsan taas!

Neljä kuukautta sitten maanantaipäivänä alkoi mun ensimmäinen kokemukseni kämppiksen kanssa asumisesta. Muutin uuteen kaupunkiin täysin tuntemattoman ihmisen kanssa saman katon alle. Jännityksen määrä oli sanoinkuvaamatonta, varsinkin, kun ekat kaksi viikkoa olin yksin täällä.

Nyt neljä kuukautta myöhemmin voin vihdoin jakaa teille hyvät ja huonot puolet kämppisasumisesta, ja varsinkin hehkuttaa meidän varsin hyvin toimivaa yhteystyötä. 

IMG_7102.JPG

1. Tarttuvat ja yhteiset rutiinit

Tämä asia on ollut tässä 4 kuukauden aikana ainakin mulle merkittävin. Minä en ole omistanut rutiineita koskaan. Mitään. Nyt Katan kanssa asuessa oon oppinut syömään 5 kertaa päivässä, mukaan lukien sen tärkeimmän eli aamupalan. Pyritään kerran viikossa pyykkäämään ja kerran kahdessa viikossa pitämään suursiivouspäivä. 

2. Ei enää yksin siivouksesta kärsimistä

Tää toimii niin, että vuorotellen 2 viikon välein toinen pesee vessan ja toinen keittiön, toinen imuroi ja toinen pesee lattiat. Vuorot vaihtelee joka toisella kerralla. Myös tiskikone tyhjennetään ja täytetään vuorotellen aikalailla automaattisesti. On ihan mahtavaa pitää siivouspäivä yhessä, kun yksin tuntuu ettei mitään saa aikaseks. Kuten esimerkiksi yksi päivä pestiin neljässä tunnissa 12 koneellista pyykkiä, yhteisvoimin. Ihan huippua.

3. Hyvästit yksinäisille kauppareissuille

Yks parhaista asioista kämppiksen kanssa asumisessa on yhteiset kauppareissut! Yksin isossa esim. prismassa harhailu on turhauttavaa, joten mikä sen parempaa, kun tehdä 3 tunnin tavarataloshoppailu kämppiksen kanssa lauantaiaamupäivällä. 

IMG_7186.JPG

4. Vaatekriisien pelastus

Se hetki illalla, kun tietää, että seuraavana aamuna jotain tärkeää ja ei tiedä mitä laittaa päällä. Ei hätää, sitä varten on kämppis, joka jakaa toisen mielipiteen ja auttaa ongelmassa. Tai lainaa vaatteitaan. Tai yksinkertaisesti kertoo mitä pitää laittaa päälle. Toimii joka tapauksessa paremmin, kun yksin panikoiminen!

5. Lähes kaikki muu ja varsinkin ne pienet jutut

Nää saattaa olla ehkä vaan meihin päteviä, toivottavasti myös muihin! Koska parasta on myös se, kun voi yllätyksenä siivota keittiön. Ja se, kun näkee hulluja unia ja voi yhessä lukea unien tulkintoja. Meillä myös satunnaisesti harrastetaan yhteisiä illallisia, jollon kokataan jotain ekstra hyvää. Sunnuntaisin on yleensä (= eli 99 prosenttisesti joka sunnuntai) myös leffailta ja se on pyhä. Mainitaan myös olennainen osa eli ystävyys. Mekin muutettiin yhteen tuntemattomina ja nyt meistä on tullu todella läheisiä. Helpottaa huomattavasti, kun kotona on aina joku jolle puhua, jos on tarve. 

HAAAAAAPPPPRO.jpg

6. Ne huonot puolet

Näitä on yksi ja se toimii meillä ainakin mun tietääkseni vain toisin päin. Ainoa iso huono puoli on se, että kämppikseni on todella hyvä kokkaamaan ja se tekee aina itelleen niin hyvän tuoksusia ja näkösiä ruokia, että masentaa edes syödä omia lähes ruoaksi kutsuttavia aikaansaannoksia. Kuolaan siis vierestä ja kuvittelen ruokani olevan edes lähes yhtä hyvää. (Tästäkin saa kyllä hyvän puolen, koska mun kokkaustaidot on kokenut kovaa kohennusta ja oppimista 4 kuukauden aikana tästä syystä.)

 

Oon yllättynyt siitä, miten hyvin meiän kämppiselämä sujuu (myös todella kiitollinen siitä)! 

Kommentteihin voi enemmän kuin mielellään jakaa omia kokemuksia ja mieluusti myös mainita, jos jollain on lisättävää hyviin ja huonoihin puoliin!

– Sanni

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Höpsöä