Ensimmäiset askeleet
Ensimmäinen epävirallinen treeniviikko on nyt puolessa välissä. Aktiivinen reippailu on maistunut erityisen hyvin tämän uuden motivaattorin myötävaikutuksesta. Mielikuvaharjoituksissa on voimaa. Kun lenkuralla kuvittelee juoksevansa kuin tuleva maratoonari, niin rupeavat jalat melko omatoimisesti, sen kummempia venkuroimatta kiskomaan vauhtia ja matkan pituutta lisää. Mielikin pysyy virkeänä kun muistaa ajoittain ruoskia itseään, että täähän ei ole vielä MITÄÄN eikä tämän pitäis tuntua vielä MISSÄÄN. huoh.
Ensimmäinen viikko toi mukanaan myös ensimmäisen takaiskun. (KRHM, haasteen toisin sanoen) 😉 Elin neljä päivää valheessa; maratonin LA on 5kk eikä puoli vuotta. Voi mikä pettymys! Maratoonari kuitenkin suoristaa henkisen selkärankansa, nostaa taipuneen päänsä ja upottaa sen vähintäänkin vesisaaviin herätelläkseen itseään. Uuden sportti-identiteetin rakentaminen ei pitäisi olla ongelma. Motivaation ruokkiminen ja minäpystyvyyden vahvistaminen ovat avaimia onneen. Koherenssia hei! Ei kipuu ei hyötyy.
Kiire pitää mielen virkeänä, leposykkeen korkealla ja stressitason pilvissä. Nyt lenkkarit suorastaan polttelee eteisessä.