Nautinnon voimalla ankeutta vastaan
Kerron sinulle salaisuuden, jota en kerro enää toiste: oikeasti elämäni on aika ankeaa. No, nyt se on sanottu. Vähän se kyllä kirpaisi, sillä yritän niin kovasti tehdä elämästäni ihanaa joka päivä. Ja yritän uskotella myös sinulle, että ruususaippua, suklaa ja Martelan Valonöörit-kirja hyvän teen kanssa jättäisi varjoonsa sen tosiseikan, että auton pakoputki pitäisi korjata (siihen ei ole rahaa) ja lapselle pitäisi ostaa sisätossut (joita en ehdi käydä ostamassa). Olen aika hyvä uskottelemaan, sillä itse menen useimmiten lankaan. Tai sitten minua on helppo höynäyttää.
Päätin aloittaa operaationi ankeuttajia vastaan, kun jälleen kerran homma paloi pohjaan. Tiedät varmaan sen ihmistyypin, joka jatkuvalla ja erittäin voimakkaalla valittamisella ja negatiivisuudella syö energiaa muiltakin ihmisiltä? Ne ovat niitä ihmisiä, jotka pilaavat meidän muiden kahvihetken toteamalla, ”ettei pitäisi/kauheesti kaloreita/on paljon rasvaa tossa pullassa”. Niitä, jotka äänekkäästi valittavat sitä että pitää mennä töihin (jep, työttömänä tätä on hivenen ärsyttävää kuunnella). Pohjaanpalamisella tarkoitan sitä, että väsymyksestä huolimatta olet hyvällä tuulella – kunnes kanssaihminen alkaa valituksen (”kyllä ärsyttää tämmönen aurinkoinen ilma, kun näkyy kuinka likaset ikkunat on”). Paha mielihän siinä tulee.
Nyt voisi ehdottaa: oletko kertonut, että jatkuva valittaminen ärsyttää? Onko joku kokeillut tuota taktiikkaa? Miten se toimi? Minulla on suoraan puhumisesta sellainen kokemus, että ei muuten kannata. Ihan oikeasti.
Entäs tämä: älä ole moisten ihmisten kanssa tekemisissä. Ihan hyvä sinänsä. Paitsi että valinnanvaraa ei kovin paljoa ole – parempi huono seura kuin ei seuraa ollenkaan. Ja vielä isompi syy: nämä henkilöt ovat kuitenkin minulle tärkeitä omalla tavallaan. Heilläkin on omat ongelmansa, joita yritän kuunnella.
Suurin ongelma kuitenkin on se, että ankeuttaminen on niin yleistä, ettei se yhden ihmisen välttämisellä parane. Sitä on kaikkialla. Ankeuttamisella en tarkoita sitä, ettei oikeista ongelmista, epätasa-arvosta ja vääryyksistä saisi puhua. Niistä tulisi puhua paljon enemmän! Sen sijaan en haluaisi enää koskaan kuulla harmittelua aamulla syödystä viineristä tai siitä ettei jaksa siivota tai pitäisi syödä enemmän kasviksia.
Siispä perustin operaatio Joie de vivren. Tarkoituksena on postaus kerrallaan muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. Paikaksi, jossa on vähemmän turhaa kitinää ja enemmän iloa, naurua, hyvää ruokaa ja kunnon kahvia. Se on paikka, jossa syödään suklaata ja nautitaan siitä täysin ilman häpeää tai selittelyjä. Se, että nainen nauttii syömisestään eikä tunne siitä häpeää, on poliittinen teko.
Mies kuunteli, kun kahvipöydässä eräs henkilö söi pullaa ja samalla totesi, ettei pitäisi syödä sitä. Hän totesi: ”No älä sitten syö sitä pullaa.”
Tässä hengessä aloitan operaationi. Joko syöt sen pullan tai sitten et, mutta älä valita ja syö.