Eilen, 5.9., oli edesmenneen legendan Freddie Mercuryn syntymäpäivä. Minä pohdiskelin tykönäni, että syntyisikö tyttömme tuona samana päivänä.

Iltapäivällä lääkäri soitti ja kertoi iloisena, että lapsivesipunktiossa selvittetty EPO-arvo oli pysynyt hyvällä tasolla ja vihdoin myös keuhkot olivat täysin kypsät. Koska vauva ja minä voimme hyvin, ei ollut tarvetta ryhtyä välittömään toimeen. Suunnitellun sektion päiväksi valittiin sen sijaan tuleva maanantai, 8.9.2014. Tänä päivämääränä on muuten syntynyt Pink, joten ei sekään huonoimmasta päästä vaihtoehtoja ole. Vaan vieläkin mieltä nostattavammalta tuntuu ajatella, että oma tytär tulee syntymään samana päivänä kuin ovat aikoinaan syntyneet Rikhard I Leijonanmieli ja Mestarietsivä Jacques Closeau (vaaleanpunainen pantteri)! Mitä voimme päätellä tästä? The World is SO going to be her Oyster!

Puhelun jälkeen totesin sen, mitä etukäteen aavistelinkin: on kummallista tietää etukäteen lapsensa syntymän ajankohta. Todennäköinen aikajänne synnytykselle on yleensä viikkoja, tai ainakin päiviä, mutta minä voisin teoriassa kaiverruttaa lapsenhuoneen hopeat (joita meillä on Ei Yhtään) jo etukäteen. Hmmm…

Ennakoimisesta ja etukäteisyydesta puheen ollen:

Raskauden aikana olemme pyrkineet valmistelemaan juuri 4 vuotta täyttänyttä herkkää ja pohtivaista poikaamme uuden perheenjäsenen tuloon. Kehuja ja vanhempien huomiota ei olla säästelty, ja tulevaa isoveljeä on kannustettu hellästi mutta päättäväisesti kohtuulliseen omatoimisuuteen. Kurinpidossa olemme olleet yhtä tiukkoja kuin ennenkin ja arjen rutiineista pitäneet kiinni kuten aikaisemmin. Näillä keinoin olemme pyrkineet varmistamaan, että lapsellamme säilyy tunne turvallisuudesta ja pysyvyydestä. Syysprinsessaa odottaakin nyt (suurimman osan ajasta) iloinen, innostunut ja ylpeä isoveli. Lähtökohdat lämpimille sisarus- ja perhesuhteille ovat siis olemassa.

Muutoksia kuitenkin tulee, ja niistä olemme puhuneet lapsen kanssa ikätasoisen realistisesti. Olemme keskustelleet siitä, miten vauva ei syntyessään osaa juuri muuta kuin nukkua, imeä maitoa ja itkeä, ja saattaa ajoittain tuntua tylsältäkin tyypiltä. Esikoisemme ei odota (luultavasti  ja tiettävästi), että saa vauvasta leikkikaverin. Sen sijaan hän tietää, että voi auttaa pienen siskonsa päivittäisessä hoidossa ja ajan myötä myös opettaa hänelle kaiken jo osaamansa (”Olet kokonaiset 4 vuotta pikkusiskoasi vanhempi. Ajatella, mitä kaikkea voit hänelle opettaa!”).

Sisaruksen syntymä edustaa lapselle sekä vanhasta luopumista että uuden saamista. Asema perheen ainokaisena katoaa, mutta tilalle voi, ja tulisi, syntyä entistä laajempaa ja rikkaampaa yhteisöllisyttä ja yhteenkuuluvuutta.

Tänään kauppamatkalla pysähdyin auton kanssa risteykseen antamaan tietä kolmelle alle kouluikäselle lapselle. Vanhimmat lapsista olivat poikia, paljon heitä nuorempi oli tyttö. Ennen suojatielle astumista vanhempi poika tarttui tytön käteen ja katsoi tarkkaavaisesti kumpaankin suuntaan lähestyvien autojen varalta. Todettuaan suojatien olevan turvallinen, poika johdatti kaksi muuta sen yli. Kolmikon ylitettyä risteys alkoivat pienen tytön jalat silminnähden painaa, ja puiston reunalla vanhempi pojista nosti hänet syliinsä jatkaen matkaansa leikkikentälle johtavalle polulle.

Sydämeni suli. Kohta meidänkin rakkaalla pojallamme on ikioma sisarus. Ja tällä tytöllä ei tulle koskaan olemaan hätään, koska hänellä on veli, joka nostaa väsymyksen tullen syliin ja kantaa pitkin puistopolkua määränpäähän.