Lukio, aikamoinen laitos

Olen väsynyt, jatkuvasti. En ole oikeastaan ikinä ollut väsynyt, loppuunuupunut. Ennen tätä hetkeä: ennen kuin astuin lukioon ja sen ihmeelliseen maailmaan.

Kyllä se hyvin alkoi. Sain uusia ystäviä ja kiinnostuin eri aineista. Pikkuhiljaa opin jopa kouluni käytävät, en ulkoa, mutta lähes. Ehdin jopa hieman miettimään ylioppilaskirjoituksia. Mitäköhän kirjoittaisin? Mitä minusta tulisi, mihin suuntaisin seuraavaksi? Sitten, lähes puskista. Väsymys.4 Reasons to Study a Master's Degree | Embry-Riddle Aeronautical University - Asia

Olen aina ollut kiitettävä opiskelija, yläkoulussa paloin hieman loppuun, mutta tämä väsymys,  on aivan omaa luokkaansa. Priimus tasoa.

Koulupäiväni menee jokainen samalla rutiinilla: aluksi pakotan itseni itse paikan päälle ja sitten yritän jaksaa olla kolmeen tai neljään asti ilman  että nukahdan. Välitunteja saan tasan kaksi ja luokista näen pihalle hyvällä tuurilla pari kertaa viikossa. Ruokailu tietenkin on jo ensimmäisen tunnin jälkeen, jonka jälkeen sinnitellään muutamia tunteja ilman ruokaa. Eväitä voisin ottaa mukaan ja olen ottanutkin, mutta ei niitä saa syödyksi ellei ole välituntia. Välillä pelkkä syöminenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä, kouluun raahautumisesta puhumattakaan. Sitten mennään kotiin, ahmitaan jääkaappi, tehdään läksyt ja nukkumaan aikaisin.

Olen altis kaikille maailman sairauksille, olen jatkuvasti kipeänä. Lukio jota käyn, on suuri. Reippaasti yli tuhannen opiskelijan. Voitte varmaankin kuvitella, että kuinka monta poissaoloa olen jo saanut aikaan, kun lukuvuotta on mennyt vain lähes yhden jakson verran. Onneksi on poikaystävä ketä tsemppaa, muuten olisin varmaan aivan sekaisin, ellen jo ole.

Joten, opiskelu ei suju. Mikään ei suju. En edes pysty istumaan ilman että selkääni sattuu jatkuvan istumisen ja koneen ääreen kumartumisen vuoksi. Mikä neuvoksi? Kenties jatkan samalla polulla, jonka määränpäätä en näe. En edes hieman, ei edes valoa tunnelin päässä. Ei mitään. Vai onko asia sittenkään niin?

”Uusi alku” kuulostaa lupaavalta, ajattelin. Ahmein kaikki netin sivustot erilaisista koulutuksista ja ammattikoulun linjoista, kunnes PAM. Osuma tuli. Koulutuksen ilmoitusta lukiessani koin tunteen, jota en vielä ollut tuntenut. ”Tuonne minä kuulun ja tuonne minä haen”. En kerro (ainakaan vielä) koulutuksen nimeä tai missä se tapahtuu, mutta sanotaan, että se on vapaan sivistystyön koulutus eli itse koulutus antaa valmiudet jatko-opintoihin. Elikkä, sinne voi hakea myös pelkästään peruskoulun opetus taskussa. Sen pitäisi alkaa nyt tammikuussa, tai sitten elokuussa. Haen sinne ja lopetan lukio-opintoni kesken. Tämä on ratkaisuni. Uskalla tehdä päätöksiä.

Kirjoittaja on lukion ensimmäisen vuoden opiskelija, joka ei halua lukea enää sanaakaan.

hyvinvointi mieli opiskelu syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *