Ihana kipu
On kipuja ja on kipuja. On se ihana tunne, kun reidet on niin hellinä ettei tuolista ylös pääse – sattuu niin stnasti, mutta että se tuntuukin mahtavalta! Ja se tunne, kun ne samaiset reidet illalla ajan kanssa venyttelee takaisin täyteen mittaansa – prkl kun koskee, mutta samalla hymyilyttää. Ihana tunne. Ja sitten on selkäkipua ja sen semmoista, kipua, joka ei ole millään lailla miellyttävää tai edes siedettävää.
Ja on kiusallisen kamalilta tuntuvia liikkeitä ja aivan ihanan kamalilta tuntuvia liikkeitä. Minulle vatsalihasliikkeet ja hauiskäännöt ovat noita jälkimmäisiä – vaikka kuinka sattuisi, vedän loppuun asti. Ihana, ihana, ihana kipu pikemminkin tsemppaa eteenpäin. Mikäs sen parempaa kuin tuntea, että treeni toimii.
Evitassa 9/11 liikuntalääketieteen professori Urho Kujala toteaa, että toisista ihmisistä lihasrasitus tuntuu ikävämmältä kuin toisesta. ”Tämä voi johtua esimerkiksi lihasaineenvaihdunnan perinnöllisistä eroista.” Kujala tosin myös mainitsee, että ”tähänkin yleensä harjaantuu ja treeni alkaa sujua mukavammin”. Tämä pieni mutta merkityksellinen ero voi kyllä selittää sen, miksi jotkut luovuttavat vuodesta toiseen kesken vatsalihasliikkeiden ja toiset vetävät kuntonsa äärirajoilla loppuun asti. Totuushan on, ettei kehitystä koskaan tapahtu, jos ei uskalla mennä yli mukavuusalueensa.
Olkapää- ja ojentajalihasten pumppaaminen oli minulle ennen sitä lihastyötä, joka oli kerrassaan sietämätöntä. V****ti jokainen nosto tai veto tai työntö, tuntui kamalalta, sattui ja itketti. Sinnikkään BodyPumpin ja nykyisin salikäyntien seurauksena homma alkoi kuitenkin sujua ja nämäkin lihakset pääsivät aiiii että -lihastyön piiriin.
Samoin cardiotreenistä oppii ajan kanssa tykkäämään. Kun ensimmäisellä spinning-tunnilla vuosia sitten silmissä mustui ja ruoka pyrki mahasta takaisin ylös ja juoksuharrastusta aloittaessani korkeat sykkeet tuntuivat tappavilta, on anaerobisellekin tasolle nousevat sykkeet nykyisin pelkästään riemun aihe. Minä voin ja minä pystyn, ai hemmetti kun mahtavaa!
Taidanpa lähteä salille ihanvähänvaan.
Kuva: brain-scape.com