Pakkaan purkaan pakkaan purkaan…
Minusta tuntuu usein, että käytän suuren osan elämästä pakaten laukkua tai purkaen toista. Puuha ei ole mukavaa silloinkaan, kun tiedossa on jotain kivaa, kuten lomamatka tai viikonloppupako toiseen kaupunkiin. Saati silloin, kun muuttaa tai yrittää haalia oikeita vaatekappaleita kirppiskuormaan. Mutta nämä sentään ovat melko harvinaisia tapauksia tavallisessa arjessa.
Yleistä pakkaamiseni silti on: minä pakkaan tai puran jotain joka ikinen ilta (tai ainakin siltä se tosiaan tuntuu). Joko seuraavana päivänä on erityinen työmeno tai spinning-ohjauskeikka, joka vaatii panostamista kassin tai kassien pakkaamiseen. Tai sitten olen lähdössä käymään kaverilla ja olen luvannut kiikuttaa hänelle jotain. Tai mitä ikinä, aina on jotain. Nimesimme mieheni kanssa minut kassi-Almaksi, kun raahauduin talvella päivittäin oven raosta vähintään kolmen laukun kanssa – vaikka takana oli ihan normaali työpäivä.
Tässä jatkuvan pakkausrumban melskeessä koen rasitteeksi kaikenlaisen seuraavan päivän valmistelun. Kuvittelenkohan vain, vai käytänkö joka ikinen ilta ½-1 tuntia laukun purkamiseen kyseisen päivän jäljiltä, seuraavan päivän kamojen sinne tunkemiseen, vaatteiden valintaan ja muuhun huomiseen orientoitumiseen, johon usein kuuluu myös ohjatun tunnin ohjelman teko tai ainakin varmistaminen?
Miten joku vielä jaksaa tehdä varsinaista matkatyötä, kun tämä ihan tavallinenkin elämä vaatii minulta ja matkalaukultani niin paljon? Ja miksi ihmeessä minä laitan koko ajan kassia poikki ja pinoon, kun miehelläni ei ikinä ole mitään pakattavaa. Jos hän on jonnekin lähdössä, hän heittää ylimääräiset boxerit ja t-paidan sekä deodorantin laukkuun ja on valmis.
Jälkimmäisestä voisi päätellä, että omassa valmistelussanikin voi olla jotain mätää. Entä jos heittäisin vapaalle, nappaisin selkääni joskus tyhjän repun ja katsoisin, miten sitä pärjää? Jos viettäisinkin viikonlopun vain hammasharjan tuomin turvin ja nappaisin aamuisin kaapista enempiä pähkäilemättä sen mitä kuvittelen päivän aikana tarvitsevani. Tiedän tosin, ettei elämä ole (minulle) noin helppoa, mutta miksi ihmeessä se on muille (lähinnä miehille)???
Olen pyrkinyt eliminoimaan tai ainakin vähentämään pakkausstressiä sillä, että esim. toalettikamppeet on minulla aina valmiina bambipussukassaan. Minulla on siis kylppärin kaapissa käyttötuotteet ja valmiiksi pakattuna toiset samanlaiset. Samoin urheilukamoja säilön mahdollisimman pitkälle yhden repun sisällä, jotta unohtelun riski pienenisi. Mutta stressaa tämä silti. Ehkä kyse on enemmänkin asenteestani, ei niinkään itse toiminnon kuormittavuudesta? Tai no, onhan se kuormittavuuskin subjektiivinen kokemus, joka tuskin korreloi esim. fyysisen kuormittavuuden kanssa. Puuh. Nyt lähtee jo sivuraiteelle. Lähdenpä tästä pakkaamaan työkamani, jotta pääsen viikonlopun viettoon…