Syndrooma nimeltä Ainoa Lapsi
”Ainoat lapset ovat yleensä ärsyttäviä ja itsekkäitä! Tarrautuvat äitiinsä / vanhempiinsa, eivätkä osaa luoda suhteita toisiin lapsiin. Eivät osaa ottaa huomioon toisia ihmisiä, tai antaa omastaan. Hankalia tapauksia. Lapsina ja aikuisina.”
(lainaus KaksPlus-keskustelupalstalta)
”Pojat, joilla ei ole sisaruksia, tekevät muita todennäköisemmin väkivaltarikoksia. Oulun ja Lapin lääneissä syntyneiden poikien perhe- ja rikostaustaa selvittänyt tutkimus osoittaa, että ilman sisaruksia kasvaneilla pojilla on suurempi riski ajautua väkivaltarikoksien tekijöiksi kuin sisarusparvessa varttuneilla.”
(Tohtori.fi)
Kuva: WeHeartIt
Me ainoat lapset olemme egoistisia, kiukuttelevia, kykenemättömiä jakamaan, epäsosiaalisia ja kaikki-mulle-heti-nyt -ihmisiä. ”Hankalia tapauksia”, kuten yllä mainittiin. Vai ollemmeko? Kyllä minä tuosta osittain itseni tunnistan, pakko myöntää.
Olen aina saanut haluamani, en sentään kultalautasella, mutta viimeistään kovan työn jälkeen. Luotan siihen, että elämä kantaa – ja jos ei, niin vanhempani varmasti pelastavat minut pulasta kuin pulasta. Muihin ihmisiin minun onkin sitten hieman hankalampi luottaa.
Toisaalta olen korostuneen itsenäinen ja olen äitini mukaan ollut sitä jo alle kouluikäisestä. Hoidan asiani ja ongelmani vailla suurempaa meteliä. Pärjään kotona, töissä ja maailmalla enkä säikähdä haasteista. Olen tottunut pärjäämään, sillä tuota sanaa on minulle aina hoettu mantrana.
Tykkään myös antaa lahjoja ja jakaa karkkipussini. Silti viihdyn melkeinpä parhaiten yksin. Voisikin kuvitella, että ainoalla lapsella olisi myös erinomainen mielikuvitus, mutta sitä minulla kyllä ei ole. En ole sentään mielikuvituskaverin kanssa leikkinyt, oli ihan oikeitakin.
Mutta yksi ainoan lapsen määritelmä on kolahtanut minuun kovaa. Luin joskus jostain (hyvä lähdeviite, eikö?) tutkimuksesta, jossa oli havaittu ainoilla lapsilla olevan vaikeuksia isossa porukassa. Ainoa lapsi ei ole tottunut taistelemaan saadakseen äänensä kuuluviin, joten suuressa kahvipöytäkeskustelussa hän ei välttämättä ehdi sanoa mitään, kun muut ovat jo vaihtaneet aihetta. Touché! Ainoa lapsi saattaa ihan kokemattomuuttaan keskeyttää muut, koska ei muuten saa mitään sanotuksi. Äh, kiusallisen totta. Ainoa lapsi ei ole myöskään tottunut riitelemään, joten hänen voi olla vaikeaa nousta pu0lustamaan itseään. Tiedän.
Mitäs muut ainoat lapset – oletteko te stereotypioita? ;)