395 läheistä ystävää

Muutama tuttavistani juhlistaa Facebook-päivityksessään aina uuden virstanpylvään saavuttamista: ”Hei jee, nyt mulla on jo viissataa kaveria, kreisiii!” Onhan minullekin noita kertynyt, lapsuuden-, nuoruuden- opiskeluaikaisia ystäviä ja tuttuja ja työkavereita, vuosien varrella kuitenkin tutustuu aika moneen ihmiseen. Koska olen muuten ihan erityisen huono yhteydenpitäjä enkä juurikaan soittele edes lähimmilleni, on FB minulle ihanteellinen tapa pitää yhteyttä. En sentään haali puolituttuja saati tuntemattomia.

Mutta miksi aloin tästä naputtamaan: Minulla ei ole minkäänlaista, pienintäkään, tarvetta karsia ”ystäviäni”, ei sitten mistään syystä. Katsokaas kun minä olen utelias! Minusta on riemastuttavaa kurkkia, mitä kenellekin kuuluu, mikään uutinen ei ole liian pieni. (Paitsi ehkä ne lasten kiukuttelut ja vauvojen puklut, mutta nekin olen valmis sietämään.)

Tuntuu, että mitä älyllisempi ja sofistikoituneempi ihminen on, sitä enemmän hänen pitäisi miettiä omaa FB-käyttäytymistään ja ennen kaikkea puhua Facebookista hyvin epämerkityksellisenä ja typeränä asiana, karsia ystävistään kaikki ”ystävät” ja jos ei kokonaan poistua koko naamakirjasta, niin ainakin jättää jäljelle vain kymmenen läheisintä ystävää. Ja mikäs siinä.

Minä sen sijaan jatkan hymyyn purskahtelua lukiessani ”in a relationship” -viestejä, kummastelen miten ihminen voi ulkoisesti muuttua niin hurjasti sitten viime näkemän, kauhistelen että kaikenlaisiin ryhmiin ihmiset liittyvätkin ja nyökkäilen hyväksyvästi tuntiessani suurta yhteenkuuluvuutta itsenihenkisten statuspäivitysten edessä. Minä pidän Facebookista ja sanon sen ihan ääneen 🙂