Pullahiiri ja hiilarit

Kuva: WeHeartIt

Tuli sitten viikonloppuna syötyä hiilihydraatteja. Söin 3x/pv samassa seisovassa pöydässä, jossa kasvisruokailijoille oli salaatti- ja jälkiruokapöydän lisäksi tarjolla muusia tai kermaperunoita ja keitettyjä pakasteporkkanoita tai -kukkakaalia. Ai nam. Tuloksena tolkuton hiilari- ja herkkuHIMO ja jatkuva nälkä. Lakritsipussin sisältöäkään en ehtinyt maistamaan kun kauhoin kourallisia suuhun enimpien vieriessä suupielistä ulos.

Se olisi jälleen kerran ”maanantaina sitten skarppaan” -maanantai.

Söisin mieluusti pääosin proteiini-salaatti -linjaa, mutta ulkona syödessä se on josnyteimahdotontaniinhankalaa. Vegeille tarjoillaan joka kolmannessa ravintolassa tomaattimurskassa ylikylvetettyä ja mautonta sipuli-kesäkurpitsa-paprikaa, niiden naapureissa tomaatti-mozzarellapastaa ja muutamassa edistyksellisessä jotain punajuuresta. Lopuissa sentään vuohenjuustosalaattia.

On kummallista, miten lihansyöjien luvatuista maista kuten Itä-Euroopan kolkista on aina saanut loistavaa, proteiinipitoista, terveellistä ja täyttävää kasvisruokaa ja suomalaisten kokkien mielikuvitus ei tänä päivänäkään riitä parempaan. Toki on muutamia iloisesti yllättäviä poikkeuksia.

Ja on todella outoa, etteivät peruskokit Suomessa vieläkään ymmärrä ravintoarvojen päälle. Kuinka moni sekasyöjä lappaisi työpaikkaruokalassa tyytyväisenä lautaselleen seitsemän euron keitettyjä perunoita ja pakasteparsakaalia? Entä valkokastiketta mauttomilla babyporkkanoilla? Tai riisiä currykastikkeella? Miksiköhän me veget siihen tyydymme? Kotona sitten kauhotaan raejuustoa joka aterialla, ettei ihan lihakset kuihdu.

Eikä kyse edes ole mistään karppauksesta tai hiilihydraattitietoisuudesta, vaan siitä, että pitää sitä (liikkuvan) ihmisen nyt hemmetti proteiinia saada!

Kuva: VeganYumYum