Keskustellaanpa juoksusta
Optimal Performancen sivuilla oli kiinnostavan kriittinen kirjoitus juoksemisesta. Suht tuoreena juoksuharrastajana tarkkailen ulkoillessani tiiviisti ohi pyyhältävien juoksijoiden tekniikoita. Ihastelen kevyttä ja ponnahtavaa askellusta, joka kertoo voimasta ja kestävyydestä ja varmaankin pitkästä juoksuhistoriasta. Ja kauhistelen polvet yhdessä tai jalkaterät vaakatasossa ja niska pitkällä raskaalla askeleella lönkytteleviä aloittelijoita. Vai ovatkohan he aloittelijoita?
Tuttavani juoksi viime viikonloppuna HCR:n ja kertoi kiinnittäneensä huomiota ihan samaan: moni juoksee ihan pokkana yli 20km tyylillä, joka varmasti tekee rammaksi pitkällä tähtäimellä. Voin melkein kuulla polvien menevän tuusannuuskaksi…
Samalla en voi olla miettimättä omaa tyyliäni, metsän keskellä kun ei voi peilistä kurkkia oikeaa lantion kulmaa. Juoksumatolla tarkkailen aina polviani ja hartioitani, mutta valitettavasti salillani ei ole cardiolaitteille sivupeilejä. Juoksukoulu ei varmaan olisi yhtään hassumpi ajatus vaikka ihan jokaiselle aloittelevalle juoksijalle, varsinkin jos historia ei ole järin urheilullinen. Moni varmaan kuvittelee, että kyllähän kaikki nyt juosta osaa, samoin kuin jotkut eivät ota jumppa- tai spinning-tunneilla vetäjän ohjeita kuuleviin korviinsa, vaan ryysäävät kiukulla eteenpäin ihan väärin tekniikoin. Pienestä (tai vähän isommasta) tyylin hiomisesta kuitenkin hyötyisi varmaan ihan jokainen.
En voi olla ihmettelemättä, miksi niin moni juoksee raivopäisenä, vaikka ylikiloja hölskyy matkassa lähes toisen minän verran. Ja miksi minä olen liittynyt siihen joukkoon, vaikka jalkani piipittävät muutenkin kaikesta rasituksesta. Ystäväni sanoin: ”se kuluttaa niin paljon niin lyhyessäkin ajassa”. Mutta onko se kaikkien niiden riskiensä arvoista?
Toinen tuttavani ei kerta kaikkiaan kykene kuuntelemaan juoksuaiheista keskustelua puuttumatta siihen ylikriittisin sanoin. Oikein näen hänen tärisevän, jos hän ei saa suunvuoroa. Ja kun viimein saa, hän pyrkii lannistamaan jokaisen pöydässä istuvan kertomalla, miten juoksu tappaa ja aiheuttaa vammoja ja on muutenkin Aivan Sairas Laji. On muuten hyvä keskustelunhiljentäjä, jos puheenaihe on ollut yhden seurueessa olevan mahtava maraton-aika edellisenä viikonloppuna! Helppohan sitä on huudella, jos itse ottaa taksin lähimmälle bussipysäkille. Mutta on hänen ilkeilyssään perää, vaikka kismittääkin myöntää.
Moni hurahtaa juoksuun niin, ettei muuta teekään. Onhan se helppoa, ei ole kiinni aikatauluissa tai paikoissa, vaan voi pyrähtää liikkeelle milloin vain, missä vain. Vielä kun voisi matkustaessakin vetää kympin lenkin vaikka junan tai lentokoneen käytävällä, niin harrastus olisi täydellisen mukautuva. Mutta juuri se helppous tekee herkästi sen, että lihaskunnon kerryttäminen ja lihashuolto unohtuvat, kun sitä vain jyystää samoja polkuja uudelleen ja uudelleen. Ja sekin vielä, tosiaan! Moni tuntuu tekevän aina saman lenkin, samaan suuntaan, samat kilometrit samassa ajassa. Ei mielellään ylämäkiä matkan varrelle, ja jos sattuu olemaan, niin ne kävellään. Ei siinä kunto ainakaan kohoa!
Jos ei varsinaiseen juoksuporukkaan tohdi liittyä tai lompakon paksuus ei korreloi juoksuvalmentajan taksojen kanssa, kannattaa edes kurkata lajivinkkejä verkosta tai juoksukirjoista. Aion itse tehdä saman.