Aika matelee

…ja mikäs sen ihanampaa.

Kuva: WeHeartIt

Kirjoitin jo aiemminkin aikakäsityksistä ja siitä lähtien aihe on pyörinyt mielessäni. Annan vieraileva päätoimittaja Hanna Jensen kirjoitti pääkirjoituksessaan jokin aika sitten jotenkin niin, että välttelee nykyisin kellon katsomista ja yrittää siten tutustua paremmin omaan sisäiseen aikakäsitykseensä. Hän kertoi, että aika tuntuu pidemmältä, kun sen etenemistä ei koko ajan seuraa kellosta. (Nämä nyt siis minun sanojani, koska en muista hänen).

Aion kokeilla samaa nyt kesälomallani, ainakin jossain määrin. Rannekellokin pääsi kesälomalle. Aion aamuisin herätä silloin kun hyvältä tuntuu, en silloin, kun kello näyttää sopivaa aikaa. On itse asiassa yllättävän vaikeaa tuijottaa kattoa ja kuulostella itseään – olenko jo nukkunut tarpeeksi, tuntuisiko nyt hyvältä nousta. Mielessä pyörii koko ajan, että entäs jos kello onkin vasta puoli viisi. Tai apua, entäs jos se onkin jo kymmenen!

Mutta entäs sitten? Kesälomallahan voi myös ottaa tirsat, jos päivä tuntuukin aikaisen herätyksen vuoksi liian pitkältä. Vielä viiden viikon ajan minun on mahdollista luoda ihan oma vuorokausirytmini ja siihen pyrinkin. Mökillä se olisi ehkä vielä helpompaa kuin kaupungissa.

Viime sunnuntaina kurkistelin kelloa monta kertaa ja totesin joka kerta yhtä iloisesti ajan matelevan – siis matelevan, ajatella! Normaalisti samoihin aikoihin kokisin jo tiedostettua tai tiedostamatonta sunnuntaipaniikkia, sillä sunnuntaihin liittyy usein pakottava laiskottelunsuoritustarve. Pakko ehtiä tehdä kivoja asioita ja pakko ehtiä vain olla ennen kuin uusi työviikko taas alkaa. Ja kun niistä parista vapaapäivästä yrittää kaikin voimin pitää kiinni, ne sen sijaan onnistuvat karkaamaan käsistä sitäkin vauhdikkaammin.

Nyt aika ei karkaa, vaan sitä on riittämiin. Kukaan (eli työt) ei sitä minulta pihistä, joten voin antautua kävelylenkkiin, uunin puunaukseen tai sohvalla makaamiseen kaikella tarmollani – ja silti minulla on vielä tuntikausia tätä päivää ja viikkotolkulla tätä lomaa. Mikä ihana tunne!

Mitenköhän oppisi siirtämään tämän saman normaaliinkin, lomanjälkeiseen arkeen?