Älä selitä!

Ihmisillä on tarve puolustaa omaa tekemistään tai tekemättömyyttään – joillain ihmisillä vahvempi kuin toisilla. Jos puhutaan kasvissyönnistä, jotkut ihmiset alkavat kertoa kaaliinkin koskevan kun sitä leikataan, Hitlerinkin olleen kasvissyöjä ja lihanpuutteen aiheuttavan ties millaisia vakavia puutostiloja. Kun puhutaan liikunnasta, pöytäseurueen sohvaperuna muistaa taatusti (itse keksimänsä) tutkimuksen, jonka mukaan liikuntaperäiset vammat ovat yleisin sairauslomia aiheuttava syy, mainitsee, että liikunta aiheuttaa addiktiivisuutta ja muistuttaa, että kyllähän hänkin muuten liikkuisi, mutta kun on nuo huonot polvet / selän nikamien kulumaa / heikko sydän. Mutta kyllähän tähän samankaltaiseen selittelyyn syyllistyy usein itsekin. Viime lomamatkalleni valitsin hotellin sen kuntohuoneen mukaan, mukanani lenkkarit ja salivaatteet. No, kuntohuonepa oli remontissa ja minä olin liikunnallisesti erityisen epäaktiivinen ne kaksi viikkoa. Tuntui, että pääni hajoaa hikoilun ja itseni ylittämisen puutteesta, näin unia spinningistä ja ajatuksissani suorastaan lensin kymmeniä kilometrejä juosten vasten tuulta. Kaikki ne vellovat haikeuden (ja koti-ikävän?) tunteet ja minulle epäominainen epätasapainon tunne olisivat taatusti tasaantuneet kunnon punttitreenillä. Kyllähän minä toki kävelin vähintään 10-15 kilometriä päivässä, mutta ei se vaan riitä, kun mieli ja kroppa kaipaa kunnon irrottelua. Sain kokoon mahtavia selityksiä:

• Kyllä, lähellä on paljonkin kivan ja hyvin varustellun näköisiä kuntosaleja, mutta niihin pitäisi varmaan hankkia jäsenyys ja maksaa vähintään kuukausimaksu ja minähän olen täällä vain kaksi viikkoa ja se on varmaan muutenkin kamalan hankalaa.
• Kyllä, voisihan sitä juosta ulkona, mutta nollan alapuolella huitelevat pakkasasteet eivät oikein houkuttele lenkille mukaan pakkaamissani pikkutrikoissa ja hihattomassa topissa. Ja kyllä, voisinhan ostaa uudet vaatteet, mutta kun minulla on niitä kotona jo niin monia. Ja kyllä kyllä, viimeiset päiväthän täällä on ollut lähes +10 astetta, mutta eikös se nyt vielä ole vähän liian kylmä kuitenkin? Nuo trikoissa ja topeissa juoksevat tyypit ovat varmaan niitä hulluja, jotka juoksevat puolialasti läpi talven.
• Kyllä, saisihan sitä treenattua tässä hotellihuoneessakin, tilaa on ihan mainiosti askelkyykyille ja punnerruksille, mutta eihän se ole sama kuin treenata kunnon painoilla punttisalilla ähisten ja oikeastaan tarvitsen sen liikunnalle suunnitellun tilan ja mieluusti jonkun vielä karjumaan minulle käskyjä, joten tämä hotellihuoneessa kuntoilu olisi melkein yhtä tyhjän kanssa.
• Kyllä, kuntohan alkaa rapistua melko nopeasti passivoitumisen jälkeen, mutta olenhan minä kuitenkin kävelyllä sitä ylläpitänyt ja ei kai se nyt oikeasti kahdessa viikossa edes mihinkään rapistu?!

Onneksi kotimaisemissa olen immuuni tällaisille takaraivossa silloin tällöin kumisteleville selityksilleni liikunnan suhteen, mutta ruuan suhteen olenkin parempi todistelemaan itselleni, miksi olen ansainnut vielä yhden vaniljavanukkaan, popcorn-kulhollisen tai jälkiruuan jälkiruokaa, vaikka olenkin herkutellut jo koko päivän ja edellisenkin, saati sitten viime viikonloppuna… Luulen, että itseä arvostavan ja hyvän elämän ensiaskel olisikin se, että puhuisi itselleen totta. Silloin tällöin on toki oikeus ja kohtuus jäädä sohvalle jäätelökippo vatsan päällä eikä sitä tarvitse itselleen selitellä – kunhan sitten pitää itsestään huolta myös aktiivisin keinoin taas seuraavana päivänä, ilman typeriä selityksiä.